Näyttelyt

5.-17.6.2018 Katri Suonio: Piirustuskurssi piirustustaidottomille

”Kurssilla opiskellaan perusasioita näkemisestä ja piirtämisestä. Liian moni ihminen sanoo, ettei osaa piirtää, mutta sehän on taito, jonka voi oppia. Kurssilaisten kanssa rakennamme tuotoksiin perustuvan näyttelyn loppuajaksi.

Olen kuvataiteilija ja toiminut myös luokanopettajana, sekä kuvataiteenopettajana. Ars Liberan 60-vuotisjuhlavuoden innoittamana haluan ravistella myyttiä, että piirtämisen taito on syntymälahja, joka on suotu harvoille!”

(Katri Suonio, 2018)

Lisätietoja:
Katri Suonio
040 733 8787
katri@suonio.fi

24.5.-3.6.2018 Jyrki Heikkinen: Pimp my crap #3

”Kehitysopillinen kuvatulema!

Se minkä saa sanotuksi tai tehdyksi
syntyy aikaisempien eliömuotojen osasista
kun ilosta itkien elektronit
liikuttuvat meissä tai niin kuin
totuudellisuuden rajapinta muodostuu
käsityspari vihreä – punainen epäsäännöllisestä
ja holtittomasta liikkeestä
hankauksesta, rahinasta
elosalamoivan, imaginaarisen
järjestelmän yläpuolella.”

(Jyrki Heikkinen, 2018)

Jyrki Heikkinen on pitkän linjan hupsuttelija ja monitaituri, joka toimii kuvataiteen, sarjakuvan ja runouden leikkaus- ja liimauspinnoilla. Hän yhdistelee teksti- ja kuvakudoksissaan erilaisia arkipäiväisiä elementtejä ajukopan ylijäämästä muoviauton takapuskuriin. Jyrki loikkii ketterästi taiteen raja-aitojen yli ja ohi ja hänen taiteensa osuu usein äkkiväärästi maaliin.

Lisätietoa:
j.e.heikkinen@gmail.com
www.jyrkiheikkinen.com


arslibera.com/galleria
arslibera60@gmail.com

10.5.-20.5.2018 Jouni Airaksinen: Luonnosta – Ihmistä

JOUNI AIRAKSINEN
LUONNOSTA – IHMISTÄ

”Jouni Airaksisen taiteen teema on koko hänen taiteilijanuransa ajan ollut mieshahmo. Tämä arkkityyppinen valinta on avannut tekijälleen mahdollisuuden tulkita ihmisen olemassaoloa laajimmassa mahdollisessa mitassa. Airaksisen taide on sivunnut jokaisen kohdalle tulevia myyttejä: syntyminen, kasvaminen, työ, kuolema.

Hänen teoksensa ovat helposti lähestyttäviä mutta niiden tyhjentävä analysointi mahdotonta.

Taitavasti tilaa haltuun ottavissa veistoksissa henkilökohtainen ja yleinen kietoutuvat toisiinsa ja kertovat tarinaa, joka osuu jokaisen kohdalle.

Vaikka ovatkin voimakkaasti läsnä olevia teokset välttävät pateettisuuden. Niiden arkipäiväisten materiaalien hienovireinen käsittely luo Jouni Airaksisen taiteen ympärille auran, jossa todentuu hänen henkilökohtainen manifestinsa:
Taiteen syvin tehtävä on lohduttaa.”

-Kuvataiteilija, kriitikko Jaakko Rönkkö, Taide-lehti, 6/2005

Ihmisfiguurien lisäksi käytän töissäni myös luontoaiheita. Luontoaiheet eivät ole minulle niinkään maisemia, vaan välineitä kuvata muita tunteita ja ajatuksia.

Luontoaiheet tulevat teoksiini ”luonnostaan” ja jopa salaa. Tämä saattaa johtua lapsuudesta, jolloin kaupunkilaispoika vietti paljon aikaa maatilalla Tervossa.

Luonto on myös yksi asia, joka kiinnittää minut suomalaisuuteen.

Näyttelyä on tukenut:

Lisätietoja:

Jouni Airaksinen
044 2704033
j.airaksinen@dnainternet.net
http://www.jouniairaksinen.net/

arslibera.com/galleria
arslibera60@gmail.com

26.4.-6.5.2018 Pekka Hiltunen: Samsara

S A M S A R A
mikä se on
ELONPYÖRÄ
JÄLLEEN-
SYNTYMIEN
KEHRÄ

“Ratkaiseva vaihe elämässäni tapahtui Pariisissa, kahvilan terassilla vastapäätä Moulin Rougea vuonna 1962. Miettiessäni elämän tarkoitusta? Päätin palata kotiin ja harjoitella tosissaan piirtämistä ja maalaamista. Esimerkiksi maalasin usein itseni ulos kämpästä, kun lattioita myöten kaikkialla oli kuivuvia teoksia.

Vapaassa taidekoulussa kävin vuonna 1964 sopivan pätkän. Muuten elämä on pitänyt kasvusta huolen.
Ensimmäinen merkittävä näyttelyni oli Galleria Pinxissa vuonna 1969.

Samsara on tibettiläinen ilmaus jälleensyntymien ketjulle / pyörälle. Sielutietoisuus irrotetaan suuremmasta kokonaisuudesta kehollistumaan maan piiriin ja keräämään kokemuksia, joista kertyy karmaa. Satojen, jopa tuhansien jälleensyntymien jälkeen alkaa selvitä, ettei kannata toimia aina negatiivisesti, kuten esimerkiksi ahneesti, itsekkäästi tai väkivaltaisesti tilanteessa kuin tilanteessa.
Niinpä positiivinen eli rakkaudellinen suhtautuminen elämän haasteisiin ja tilanteisiin alkaa purkaa karmaa, kunnes tulee hetki, ettei enää tarvitsekaan inkarnoitua maalliseen kehoon, vaan edessä on valittavana paljon muuta.”

Pekka Hiltunen
(s. 21.8.1940 Helsinki)

Lisätietoja:

Pekka Hiltunen
pekka.hiltunen.hilt@gmail.com

arslibera.com/galleria
arslibera60@gmail.com