Author: Galleria

Jaana Rannikko – Alkemisti

12.12.2025 – 4.1.2026 | Galleria Ars Libera

ke-su klo 13-17

wed/sun 1-5pm, free entry

Tervetuloa avajaisiin 11.12.2025 klo 18-20!

Welcome to the exhibition opening 11.12.2025 from 6 to 8pm

”Jaana Rannikon näyttely Alkemisti tarkastelee ihmismielen ja -elämän moninaisuutta. Kerrokselliset teokset pohtivat ja kyseenalaistavat todellisuuden kokemustamme. Unenomaisuus ja sen päällekkäiset tasot kiinnostavat Rannikkoa, sillä unissa voimme uida toisissa näkymissä ja kokea epäjohdonmukaisia tunteita ja kokemuksia. Epätodellisuus ilmenee Rannikon teoksissa, jotka sisältävät jopa kymmeniä päällekkäisiä kerroksia. Uni haastaa niissä todellisuuden.

Näyttelyssä esillä olevat teokset muodostavat yhden kokonaisuuden. Kuvissa ihminen ja ihmisen teot toistuvat eri tavoin. Vaikka näyttely ei varsinaisesti käsittele muotokuvaa, voi teoksissa nähdä Rannikon kiinnostuksen muotokuvan historiaan. Esillä olevaan näyttelyyn hän on purkanut muotokuvat osiin. Usein niistä on poimittu käsi eri tavoin esitettynä. Käsi näyttäytyy kuvissa auttavana, vastaanottavana ja kannattelevana.

Magiikka, uni ja surrealismi ponnistavat teoksista vahvoina kuvallisina kokemuksina. Teosten värit tukevat unenomaista kokemusta. Ne ovat tummia ja sinertäviä tai vaaleita ja kuluneen oloisia, kiehtovalla tavalla vieraannuttavia. Päällekkäin asetellut kuva-aiheet rakentavat maailmoja, joita voi kohdata vain unissa, silloin kun alitajunta raksuttaa ja jäsentää koettua. Nuoren naisen muotokuvassa hänen rintakehäänsä on asetettu kohdussa olevien kaksosten sikiöt. Teosta katsoessa sikiöiden olemassaolo muuttuu tunteeksi. Eri tunteiden maailmoiksi, joita kuljetamme sydämissämme. Naisen pään ympärille kiertyneet käärmeet ovat kuin hänen hauras suruharsonsa. Elämän kauneus ja karuus ottavat kuvissa muotonsa.

Flora, fauna, silmät, kädet ja ihminen niiden keskellä kilvoittelevat teosten kuvastossa. Samoin elämän kiertokulku ja sen kokeminen. Kuvat ovat poeettisia unikuvia, jotka mahdollistavat unen kokemisen valoisaan aikaan. Rannikon kiinnostus historiaan näkyy vahvasti kuvien aiheissa, sillä ne eivät ole nykykuvastoa. Kuvien välittämä hiljainen informaatio on käsin kosketeltavaa, kunhan sille uskaltaa antautua. Pyöräyttää asiat vähän päälaelleen ja avata kämmenet ilmaan katsoen, josko sieltä lehahtaisi perhonen kevyesti ilmaan. Monien silmien monistuessa samanaikaisesti taivaalle katsomaan ja ihmettelemään.”

-Ulla-Maija Pitkänen

Jaana Rannikko on Espoossa ja Helsingissä työskentelevä kuvataiteilija sekä valokuvaaja. Rannikko käsittelee teoksissaan ihmisyyttä, ajan ja paikan kerroksia sekä niiden muodostamia tarinoita ja verkostoja. Hänen työssään toistuvia teemoja ovat kuvan ihme, arvoituksellisuus ja hiljaisuus. Rannikko valmistui taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston/Taideteollisen korkeakoulun valokuvataiteen koulutusohjelmasta vuonna 2010.

Jaana Rannikon työskentelyä on tukenut Espoon kaupungin kulttuurilautakunta, Suomen Kulttuurirahasto sekä Taiteen edistämiskeskus.

ENG//

”Jaana Rannikko’s exhibition The Alchemist explores the multiplicity of the human mind and human life. Her layered works question and reflect on our experience of reality. Rannikko is drawn to dreamlike states and their overlapping levels, as in dreams we can swim through shifting scenes and experience inconsistent emotions and sensations. This sense of unreality manifests in Rannikko’s works, which may contain dozens of superimposed layers. In them, the dream challenges reality.

The works on display form a unified whole. Human figures and human actions recur in various forms. Although the exhibition does not directly address portraiture, Rannikko’s interest in the history of the portrait can be seen in the works. In this exhibition, she has deconstructed portraits into their parts. Often a hand has been extracted and depicted in different ways. The hand appears as a helping, receiving, and supporting presence.

Magic, dreams, and surrealism emerge from the works as powerful visual experiences. Their colors enhance the dreamlike atmosphere—dark and bluish, or pale and worn, creating an intriguing sense of estrangement. The overlapping visual elements construct worlds one can encounter only in dreams, when the subconscious hums and reorganizes what has been lived. In a portrait of a young woman, the embryos of twin fetuses have been placed within her chest. When viewing the work, the existence of the fetuses transforms into a feeling—into realms of emotions we carry within our hearts. The snakes coiled around the woman’s head resemble a delicate veil of sorrow. The beauty and harshness of life take form in these images.

Flora, fauna, eyes, hands, and the human being among them compete and converse within the imagery. So too does the cycle of life and its experience. The images are poetic dream visions that allow us to experience dreaming in the light of day. Rannikko’s fascination with history is clearly visible in her subjects, which do not belong to contemporary imagery. The quiet information her images convey becomes tangible—if one dares to surrender to it. To turn things slightly upside down and open one’s palms to the air, to see if perhaps a butterfly might lift lightly into flight. As countless eyes multiply, gazing upward in wonder.”

–Ulla-Maija Pitkänen

Jaana Rannikko is a visual artist and photographer working in Espoo and Helsinki. In her art, she explores humanity, the layers of time and place, and the stories and networks they form. Recurring themes in her work include the wonder of the image, mystery and silence. Rannikko received her Master of Arts degree from the Department of Photography at Aalto University/University of Art and Design Helsinki in 2010.

Her work has been supported by the City of Espoo Cultural Committee, the Finnish Cultural Foundation and the Arts Promotion Centre Finland.

Panu Johansson – Ajankuvan pitkä häntä

14.11.-7.12.2025 | Galleria Ars Libera

ke-su 13-17, vapaa pääsy

wed/sun 1-5pm, free entry

Tervetuloa avajaisiin 13.11.2025 klo 18-20!

Tervetuloa taiteilijatapaamiseen la 15.11.2025 klo 16-18!

Welcome to the exhibition opening 13.11.2025 from 6 to 8pm

Welcome to meet the artist 15.11.2025 from 4pm to 6pm

Ajankuvan pitkä häntä – näyttelykokonaisuus koostuu polaroid – valokuvateoksista sekä videoinstallaatiosta. Näiden teosten pohjana on toiminut found footage – materiaali. En siis ole kuvannut valokuvateosten kuvia tai videoteoksen filmimateriaalia alunperin itse, vaan olen hankkinut ne muilla tavoin.

Pitkä häntä – ilmiö (engl. long tail) on taloustutkimuksen ja tilastotieteen piirissä käytetty käsite. Sillä kuvataan sitä myynnissä olevan tuotevalikoiman laajaa enemmistöä, joka ei lopulta myy erityisen hyvin. Sen vastakohtana toimivat muutamat tunnetut hittituotteet, joita vastaavasti myydään runsaasti. Johansson haluaa käsitteen kautta miettiä ajankuvaa ja sen muodostumista.

Aikaa kuvataan usein sanoilla, jotka liittyvät liikkeeseen: sitä ei voi pysäyttää ja kaikki muuttuu hitaasti, mutta vääjäämättömästi. Millä perusteella muodostamme kuvamme ajasta, jota emme ole itse nähneet? Usein puhutaan muistitiedosta, joka välittyy henkilökohtaisen siteiden välityksellä, sekä historiasta, jota opetetaan kouluissa. Nämä taas pohjautuvat erilaisiin aineistoihin: kokemuksiin ja tapahtumiin, joita on tallennettu erilaisilla välineillä. 

Miksi joitakin näistä vanhoista aineistoista pidetään keskeisinä ja arvokkaina? Ne säilötään arkistoihin ja niiden välittämä suuri kertomus, eli vallalla oleva käsitys todellisuuden tapahtumista, pääsee kuuluviin ja välittyy eteenpäin. Toiset, mikrohistorialliset ja yksityiset aineistot taas päätyvät usein roskan asemaan – osaksi ajankuvan pitkää häntää – koska ne eivät yksinkertaisesti kiinnosta ketään. Panu Johansson on hyödyntänyt juuri tätä hitaasti katoavaa varjomaailmaa nyt esillä olevissa teoksissaan. 

Näyttelyn suurin teos on kaksikanavainen videoinstallaatio ”Wherever Street Piece”. Se kuvaa ei-persoonallisia, hajanaisia ja irrallisia muistoja, joita ei voi yhdistää suoraan yhden tietyn henkilön elämään. Samalla se dokumentoi tapaa, jolla nämä menneet todellisuudet sekoittuvat keskenään nykyhetken näkökulmasta. Kaikkea ei tietenkään voi tallentaa arkistoihin ja kokemusten katoaminen lienee osittain väistämätöntä. Jos menneisyyden opetukset kuitenkin unohdetaan, päädymme toistamaan myös menneisyyden virheet uudelleen.

”Wherever Street Piece” – teoksen toteuttamista ovat tukeneet Suomen Kulttuurirahaston Lapin rahasto, Taiteen edistämiskeskus Taike/Lapin taidetoimikunta, Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK, Visuaalisen taiteen edistämiskeskus VISEK ja Filmverkstaden.

Panu Johansson on mediataiteilija ja kokeellisen elokuvan tekijä. Hän työskentelee liikkuvan kuvan, valokuvan ja äänen parissa. Johanssonin teoksia on ollut esillä erilaisilla festivaaleilla, tapahtumissa ja näyttelyissä vuodesta 2000 lähtien.

Johanssonin teoksissa toistuvia teemoja ovat mm. muistot, maisema, kokeellisen elokuvan historia ja kulttuurihistoria. Työskennellessään liikkuvan kuvan parissa Johansson suosii yleensä filmimateriaaleja ja käyttää mielellään found footage–aineistoa. Hän tuottaa myös elokuviensa ääniraidat yleensä itse. Johanssonin työskentelyä kuvaavat osuvasti monet kokeellisen elokuvan puolelta kotoisin olevat käsitteet kuten maisemaelokuva, henkilökohtainen elokuva, kollaasielokuva tai päiväkirjaelokuva.

// ENG.

The exhibition “The Long Tail and A Snapshot in Time” consists of polaroid photographs and a video installation. All these works have been constructed from a found footage material. That is: I haven’t shot the photos myself nor filmed the material of the video installation, but I have acquired them in other ways. 

“The Long Tail” is a term used in economics and statistics. It describes the large majority of a product range that does not sell particularly well. In contrast, there are a few well-known hit products that sell in large quantities. I want to use this concept to think about how we see the past and how we have formed our understanding of it.

Time is often described using words related to movement: it cannot be stopped, and everything changes slowly but inevitably. How do we form our image of a time we have not personally experienced? Often we talk about oral history, which is transmitted through personal connections, and general history, which is taught in schools. Both of these are based on various sources: experiences and events that have been recorded using different means.

Why are some of these old materials considered essential and valuable? They are preserved in archives, and their grand narrative i.e. the prevailing perception of the events of reality, is heard and passed on. On the other hand, microhistorical and private materials often end up being regarded as trash— as a part of the long tail—because they simply do not interest anyone. Almost as if they would form a slowly vanishing shadow world, behind the one that we know better. This is the material I have used, when compiling these works.

The largest piece in the exhibition is the two-channel video installation ”Wherever Street Piece”. It describes impersonal, fragmented and detached memories that cannot be directly linked to the life of one particular individual. At the same time, it documents the way these past realities blend together from the perspective of the present. Naturally, not everything can be preserved in archives, and the loss of experiences is partially inevitable. However, if the lessons of the past are forgotten, we are bound to repeat the mistakes of the past.

The production of ”Wherever Street Piece” has been supported by Finnish Cultural Foundation/Lapland Regional Fund, Arts Promotion Centre Finland/Arts Council of Lapland, AVEK Audiovisual Centre, VISEK Centre for the Promotion of Visual Art and Filmverkstaden.

Panu Johansson is a media artist and an experimental filmmaker from Finland. He works with moving images, photography and sound. His works have been exhibited in various festivals, exhibitions and microcinemas since the year 2000.

Re-occurring themes in Johansson’s work are memories, landscape, the history of experimental film and cultural history. When working with moving images he prefers analogue film, though he is open to all materials. Johansson collects images and sounds eagerly and also likes to use ”found footage” materials whenever possible. His works could be described with terms such as landscape film, diary film or personal film.