Janne Erkkilä ja Arttu Nieminen: Lähteelle

Janne Erkkilä ja Arttu Nieminen: Lähteelle
24.8.-10.9.2023 | Galleria Ars Libera, Maaherrankatu 3, Kuopio
Avoinna: ke–pe 14–18 + la–su 12–17.
Vapaa pääsy | Tervetuloa!
Tervetuloa näyttelyn avajaisiin 23.8.2023 klo 18-20

 

Lähteelle on taidemaalari Janne Erkkilän ja mediataiteilija Arttu Niemisen duonäyttelykonsepti, jonka teema rakentuu kaltioiden eli lähteiden ympärille. Kaltioita ilmenee sekä fyysisessä maailmassa että aineettomassa sisäavaruudessa. Ulkoisen maailman kaltioita taiteilijat ovat etsineet ja kuvanneet pitkin pohjoisen erämaita ja saaneet niistä virvoitusta matkoillaan. Lähteitä pidetään pyhinä paikkoina. Niitä on käytetty uhrimenoihin, niissä on säilötty ruokaa ja vainajia. Niitä pidetään portteina maailmojen välillä ja erämaassa vaeltavalle ne ovat keitaita, joista ammentaa elinvoimaa. Näissä alkulähteissä elinvoimaa tihkuu ja luonto näyttäytyy hypnoottisimmillaan. Niihin kiteytyy mystiikkaa ja niiden väreilevä pohja toimii Saivojen tapaan porttina ylisen ja alisen välillä saamelaismytologiassa. Veden kierto maan uumenissa ja kaltioiden neitseelliset piirteet ovat kiintoisa tulokulma laajempaan ympäristökeskusteluun, jossa kolonialistinen ajattelu luontoa kohtaan on tullut tiensä päähän.

Lähde tarkoittaa Erkkilälle ja Niemiselle myös kaiken olevaisen ja tajunnan pohjalla olevaa portaalia ajattomaan tilaan, jonne pääsee makaamalla paikoillaan, aistiärsykkeet minimoiden silmälaput silmillä ja kuunnellen joko tulpat korvissa hiljaisuutta tai kuulokkeilla tarkasti kuratoitua minimalistista ambientsoittolistaa. Kaltiossa laajentunut tajunta voi vaeltaa ja ammentaa mukaansa muutosvoimaisia taiteellisia näkyjä ja oppitunteja itsestä, olemassa olemisesta, kehittymisestä, armollisuudesta sekä yhteydestä muihin ihmisiin, laajempaan elonkehään ja elottomaan luontoon.

Kuopiolaisen taiteen maisteri Janne Erkkilän (s. 1986) teoksista osa on abstrakteja sukelluksia sanallistamista vältteleviin kokemuksiin, toisten ollessa osittain figuratiivisia ilmentymiä luontokokemuksista, ihmisen luontosuhteesta sekä rakennetun ja rakentamattoman ympäristön limittymisestä. Hän maalaa enimmäkseen akryyleillä ja luonnonväreillä yhdistellen tarkkaa sivellintyöskentelyä ja hallitulla kaaoksella leikitteleviä roiskintatekniikoita ja käyttää myös kierrätysmateriaaleja. Hänen tuotantonsa temaattinen viitekehys rakentuu nondualismin, metamodernismin ja transrealismin ympärille.

Arttu Nieminen on Rovaniemellä asuva mediataiteilija (s. 1981), jonka teosten lähtökohtana on usein symmetrialla ja horisontilla leikittelevä muoto, arktinen hauras luonto sekä enteiden ja näkyjen kaltaiset rinnastukset ajankohtaisiin ilmiöihin. Virtaavat luontokuvat, poeettinen lausunta, minimalistinen musiikki ja kokonaisuutta rikkovat brutaalit montaasit ovat hänen ilmaisunsa kulmakiviä. ASMR (Autonomous Sensory Meridian Response ) ladattuja kohtauksia ketjuttamalla hän sorvaa audiovisuaalisia loitsuja joihin on istutettu muutosvoimaa. Nieminen on eräänlaisen propagandaelokuvan äärellä, vaikka pyrkiikin puhdistavaan taidekokemukseen. Ympäristökysymykset ja ihmisen ristiriitainen luontosuhde ovat teemoja jotka toistuvat hänen töissään. Nieminen pohtii myös ihmiskunnan tietoisuuden tasoa ja valintaa, joka meillä on joka hetki käsillämme herkistäessämme sisintämme polun risteymissä ja kurkottaessamme lajina korkeampaan tietoisuuden tilaan.

Erkkilän teokset käsittelevät elävän luonnon runsautta, lähteestä kumpuavaa elinvoimaa, hetkellisiä mikromaisemia ja organismien taipumuksia kasvuun, uudistumiseen, levittäytymiseen ja verkostoitumiseen. Uusimmat teokset käsittelevät urbaanin ja orgaanisen luonnon limittymistä maan ja avaruuden välissä, sisäisen ja ulkoisen tyhjyyden rajapinnalla. Luonnonvärien, akryylien ja kierrätysmateriaalien, kuten elektroniikkaromun ja metallin yhdistelmä tukee materiaalisella tasolla Erkkilän uusien teosten teemoja tuoden esille ihmisen ja muun luonnon asuttaman maankamaran erityispiirteitä ekosysteemien ja kulttuurien kompleksina. Luonnonvärityöskentely on kokeilu taiteilijan luontoharrastusten ja taiteen tekemisen limittämiseksi sekä materiaalisen omavaraisuus- ja ekologisuusasteen lisäämiseksi taiteellisessa praktiikassa. Maailma lipsuilee pandemioiden, sotien, ilmastonmuutoksen ja luontokadon myötä tilanteisiin, joissa väriaineiden monimutkaisten alihankintaketjujen ja toimitusten katkeamaton virta katkeilee. Luonto puskee kuitenkin uumenistaan sieniä ja kasveja, joista voi heruttaa laajan valikoiman kiehtovia sävyjä käytettäväksi tarvittaessa. Luonnonpigmentit ovat normaalitilanteessakin hyvä lisä värivalikoimaan niiden omalaatuisen murretun sävymaailman ansiosta.

Niemisen teoksessa Ultima Kaltio matkataan erämaan laitamille soiden maailmaan, missä hento lähde lumoaa kulkijan unohduttaen pohtimaan perimmäisiä kysymyksiä. Teos ammentaa luonnon mystiikasta ja vaalii sen koskemattomuutta. Se on oodi poluttomille erämaille ja lapin luonnolle. The Flowers on kahden taiteilijan kollaboraatio rakkaudesta suomen monimuotoisiin metsiin. Se on myös haikea oodi alati kapenevalle luonnon monimuotoisuudelle. Teos Juuret kurottaa juurille, jolloin länsimaisen individualismin kulttuuri ei vielä eriyttänyt ihmistä luonnosta, vaan maailmankuva nojasi vahvasti ykseysfilosofiaan, jossa ihminen ei ollut luonnon yläpuolella, vaan harmoninen osa kokonaisuutta. Juuret kurottaa kohti henkistä kotiinpaluuta luontoyhteyteen ja sen yhteyden pyhyyteen ja mystisyyteen. Ekologisen ja egologisen kriisin keskellä tarvitsemme kulttuurimme juurilla olevan luontohenkisyyden elvyttämistä, jotta voimme ymmärtää paikkamme, roolimme ja vastuumme, tuntea yhteyttä kaikkeen eläväiseen, sekä elää eettisesti ja kunnioittavasti suhteessa ympäristöömme. Se luontohenkisyys elää geeneissämme ja kulttuurimme juurilla.

Kuva: Rönsyilijät, 2022 ja Ultima Kaltio, 2021