10.6.–5.7.2020, Emma Rönnholm & Salla Vapaavuori: Uneksija / Dreamer

EMMA RÖNNHOLM & SALLA VAPAAVUORI: Uneksija / Dreamer
10.6.–5.7.2020, Galleria Ars Libera

[English below]

Galleria Ars Liberan näyttelyä varten Emma Rönnholm ja Salla Vapaavuori ovat suunnitelleet uuden teoksen gallerian ikkunoihin. Teosta katsotaan gallerian ulkopuolelta. Teos on kolmiulotteinen valokuvakollaasi, joka rakentuu useista läpikuultavista kerroksista. Kokonaisuus elää katsojan sijainnin ja valo-olosuhteiden mukaan; uusia kuvia syntyy jatkuvasti, kun valokuvat kerrostuvat eri tavoin katsojan muuttaessa paikkaansa ja heijastusten muuttuessa vuorokaudenaikojen mukaan. Kuvat muodostavat kerrostuessaan kiehtovia, unenomaisia yhdistelmiä ja yksittäisen kuvan merkitys saa uusia vivahteita. Mielenkiintoista onkin, millä tavalla havaitsemme muuntuneet kuvat, miten ne tulkitsemme. Kollaasi on eräänlainen psykologinen leikki, jossa kuvien mukana myös aika, erilaiset aiheet ja muodot kerrostuvat. Teos kutsuu katsojan tähän leikkiin mukaan.

Emma Rönnholm ja Salla Vapaavuori (s. 1984) ovat helsinkiläisiä kuvataiteilijoita, jotka työskentelevät sekä yksin, että työryhmänä. Heidän yhteiset teoksensa ovat usein kokonaisvaltaisia, paikkasidonnaisia installaatioita. Molempia kiinnostaa taiteen kyky luoda yllättäviä kohtaamisia ja ajatuksia. Yhteisiin teoksiin kuuluvat mm. kasveista muodostuva Mielipidepalsta, näkkileivästä rakennettu huone, sekä monisukupolvinen luokkakuva. Teokset tarkastelevat surrealististen lasien läpi pieniä ja suuria yhteiskunnallisia ilmiöitä.

Näyttely esillä yleisölle: 10.6.–5.7.2020

Avajaiset tiistaina 9.6.2020 klo 18–20. Avajaisissa noudatamme poikkeusjärjestelyjä:

Avajaiset toteutetaan pienimuotoisesti, gallerian ulkopuolella, turvavälit huomioiden. Ennakkojärjestelyillä, turvaväleillä ja tehostetuilla hygieniaratkaisuilla pyritään takaamaan osallistujille mahdollisimman turvallinen elämys. Pyydämme osallistujia noudattamaan ohjeistustamme:

– Pysy kotona, mikäli sinulla on flunssan oireita tai olet mahdollisesti altistunut koronavirukselle.
– Vältä lähikontaktia muiden osallistujien kanssa. Olemme pääosin gallerian ulkopuolella, joten tilaa on.
– Gallerian tiloissa käydessä tulee noudattaa hyvää hygieniaa. Käytössä on käsidesiä, saippuaa ja käsipyyhkeitä.
– Noudatamme kaikessa siisteydessä ja hygieniassa Sosiaali- ja terveysministeriön antamia ohjeita.

Kiitoksia yhteistyöstä ja tervetuloa, välkommen!

Lisätietoja:
Emma Rönnholm: www.emmaronnholm.com
Salla Vapaavuori: www.sallavapaavuori.net

Galleria Ars Libera
Maaherrankatu 3
70100 Kuopio
arslibera.com/galleria
galleria.arslibera (at) gmail.com

//

EMMA RÖNNHOLM & SALLA VAPAAVUORI: Uneksija / Dreamer
10.6.–5.7.2020, Gallery Ars Libera

For their exhibition at Gallery Ars Libera, Emma Rönnholm and Salla Vapaavuori have designed a new work to be displayed in the gallery windows. The work is viewed from outside. The work is a three-dimensional photographic collage, which consists of several translucent layers. The composition “lives” and changes depending on the viewer’s location and the natural light conditions; new images are formed as the photographs layer up differently when the viewer moves around and reflections change during the day. The images form fascinating, dreamlike combinations and the signification of a single image gains new nuances. The artists are interested in how we perceive the altered images, how we interpret them. The collage is a kind of psychological game where – along with the images – different eras, subjects and shapes also overlap. The work is an invitation for the viewer to participate in this game.

Emma Rönnholm and Salla Vapaavuori (b. 1984) are visual artists based in Helsinki. They work both individually and as a work group. Their common works are often comprehensive, site-specific installations. They are both interested in the ability of art to create surprising encounters and ideas. Their previous common works include the outdoor plant installation ‘Mielipidepalsta’, a room built of crispbread, and a multigenerational class photo. The works examine the small and the big social phenomena through surrealistic glasses.

The exhibition is on view: 10.6.–5.7.2020

Opening on Tuesday 9.6.2020 at 18–20h. Special precautions are followed at the opening:

The opening will be small-scale, outside the gallery, with safe distancing observed. With preparations, safe distancing and enhanced hygiene practices we want to ensure the visitors as safe an experience as possible. We ask our visitors to follow these guidelines:

– Stay home if you have symptoms of the flu or have had possible exposure to the coronavirus.
– Avoid close contact with the other visitors. We will mainly be outside the gallery, so there is enough space.
– Good hygiene must be followed when in the gallery space. The will be hand sanitizer, soap, and paper towels on offer.
– In our cleanliness and hygiene, we follow the instructions of the Ministry of Social Affairs and Health.

Thank you for your cooperation, and welcome!

More info:
Emma Rönnholm: www.emmaronnholm.com
Salla Vapaavuori: www.sallavapaavuori.net

Galleria Ars Libera
Maaherrankatu 3
70100 Kuopio
arslibera.com/galleria
galleria.arslibera (at) gmail.com