10.-28.4.2019 Anni Kinnunen: Odd Familiar

ANNI KINNUNEN, ODD FAMILIAR, 10.-28.4.2019, Galleria Ars Libera

Anni Kinnunen on syntynyt Oulussa vuonna 1978, jossa hän myös asuu ja työskentelee. Hän on kuvataiteilija, jonka valokuva-ajattelulla on kiinnostavuutta niin valtakunnallisesti kuin kansainvälisestikin. Kinnusen pääasiallinen väline on valokuva- ja videotaide, mutta työskentely on vuosien varrella laajentunut myös esineellisiin installaatioteoksiin. Kinnusen laaja yksityisnäyttelykokonaisuus The Great Escape esitettiin vuonna 2018 Oulun taidemuseossa. Kinnunen oli myös yksi viime vuoden Mäntän kuvataideviikkojen taiteilijoista.

Kinnusen ensimmäinen yksityisnäyttely esitettiin Pohjoisessa valokuvakeskuksessa vuonna 2005. Hänen töitä on ollut esillä useissa näyttelyissä Suomessa ja ulkomailla, mukaan lukien Saksa, Luxemburg, Slovenia, Italia, Japani, Kiina, Venäjä, Kanada ja Yhdysvallat. Kansallisesti hän on ollut esillä useissa valtakunnallisesti merkittävissä näyttelyissä kuten Nuoret-näyttelyssä Helsingin taidehallissa (2009), Mäntän kuvataideviikoilla (2013, 2018) ja Pohjois-Suomen biennaali Lumipalloefektissä (2012, 2014, 2016). Kinnusen teoksista on julkaistu kaksi valokuvataide kirjaa (2007, 2013) ja hänen teoksia on muun muassa Oulun taidemuseon ja valtion taidekokoelmissa.

Kinnunen on työstänyt viime vuosina teoksiaan ulkomailla. Galleria Ars Liberassa esitettävä kokonaisuus on valmistunut residensseissä Tokiossa ja Pariisissa. Näennäisesti Kinnunen mukautuu uuden kulttuurin ja työskentely-ympäristön tunnelmaan, mutta samalla hän kommentoi ja muokkaa sitä kuvillaan välillä myös varsin kriittisesti. Odd Familiar -kokonaisuuden ensiesitys oli Tokiossa maaliskuussa 2015.

Videoteokset Hydrangea (2018) ja Zantedeschia (2017) ovat valmistuneet Ranskassa. Teokset käsittelevät ihmisen ja luonnon suhdetta symbolisella tasolla. Visuaalisesti herkullisissa teoksissa ihminen tekee luonnon näkyväksi, mutta samalla tuhoaa sen.

Kinnunen hakeutuu työskentelemään kulttuureihin, joissa siteet perheeseen, uskontoon, ruokaan ja traditioihin ovat korostuneet. Residenssimatkat kulttuuriltaan vahvoihin maihin korostavat ulkopuolisuuden tunnetta ja herättävät ajatuksia siitä ristiriidasta, että ihmisellä on samanaikaisesti sekä voimakas tarve olla osa yhteisöä ja halu sulautua joukkoon että erottua massasta yksilönä.

Kinnunen on rakentanut tarinoita elintarvikekaupan materiaaleista omaa kehoaan hyödyntäen. Kokonaisuus pohtii kulttuurieroja ja yhtymäkohtia, yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden merkityksiä sekä tukirakenteita, jotka ilmenevät tapoina ja traditioina.

Näyttely avoinna yleisölle: 10.-28.4. Avajaiset tiistaina 9.4.2019 klo 18-20

Lisätietoa:
Anni Kinnunen
www.annikinnunen.com
annikinnunen@gmail.com

1.-7.4.2019 Sonya Lindfors: Soft Landings

Sonya Lindfors ANTI-festivaalin galleriaresidenssissä
1.-7.4.2019, Galleria Ars Libera | Suokatu 30, Kuopio

ANTI Festival International Prize for Live Art -palkinnon vuonna 2018 voittanut Sonya Lindfors palaa Kuopioon ja aloittaa työskentelynsä ANTI-festivaalilla toteutettavan teoksen parissa 1.-7.4.2019 galleriaresidenssillä Galleria Ars Liberassa. Lindfors työskentelee prosessinomaisen teoksen parissa, ja pyrkii SOFT LANDINGS -nimisellä galleriaviikollaan laskeutumaan pehmeästi tulevan teoksen kontekstiin.

Galleriatyöskentelynsä aikana Lindfors aloittaa Kuopion kenttään tutustumisen kohtaamisten kautta: Hänen ajatuksenaan on fasilitoida pehmeitä kohtaamisia eri muodoissa. Lindforsin mukaan hänen agendallaan on voimaannuttaa ja energisoida, tehdä tilaa äänille, jotka eivät yleensä pääse läsnäoleviksi, sekä ravistella ja heiluttaa hegemoniaa. Galleriaviikkonsa aikana Lindfors työskentelee Galleria Ars Liberassa yhdessä taiteilija Esete Sutisen kanssa 1.-3.4.2019, jonka jälkeen galleriassa jatkuu näyttely 7.4.2019 asti.

Galleriaohjelma:

Maanantai 1.4.
Klo 12.00 Sonya Lindfors työskentelee galleriassa. Tule juttelemaan!

Klo 17.00 Sonya Lindfors työskentelee Esete Sutisen kanssa.

Tiistai 2.4.
Klo 12.00 Sonya Lindfors työskentelee galleriassa Esete Sutisen kanssa. Ovet auki yleisölle.

Klo 17.00-19.00 MY SOFT FEMINIST TOOLBOX | kokoontuminen / workshop

”Ystävät! Haluaisin puhua feminismistä, unelmoinnista ja pehmeistä työskentelytavoista. Yritän ymmärtää millaisia työskentelyalustoja Kuopiossa on. Tai millaisia sinne tarvitsisi? Kokoonnutaan teen ja keksien äärelle keskustelemaan, jakamaan ja voimaantumaan!”

Klo 19.30-21.00 KOHTI MONIMUOTOISEMPAA TAIDEKENTTÄÄ | keskustelutilaisuus

”Maailma muuttuu ja niin tulisi taidekentänkin! Miten voimme yhdessä edetä kohti moninaisempaa taidekenttää?” Vapaata hengailua keskustelutilaisuuden jälkeen.

Keskiviikko 3.4.

Klo 12.00 Sonya Lindfors työskentelee galleriassa Esete Sutisen kanssa. Ovet auki yleisölle.

Torstai 4.4. – perjantai 5.4.

Galleria auki normaalisti 15.00-19.00.

Lauantai 6.4. – sunnuntai 7.4.

Galleria auki normaalisti 12.00-17.00.

Sonya Lindfors on helsinkiläinen taiteilija, joka työskentelee koreografian, yhteisöllisen aktivismin ja opetuksen parissa. Hän on UrbanApa -taideyhteisön perustajajäsen ja taiteellinen johtaja. UrbanApa on monitaiteellinen ja valtarakenteita kyseenalaistava yhteisö, joka tarjoaa kasvualustoja uusille diskursseille ja feministisille taiteen käytänteille. Työssään Lindfors problematisoi valtaa, olemassa olevia rakenteita, uudelleen esittämisen tapoja ja toiseuttamista. Hänen näyttämöteoksiensa sarja; NOIR? (2013), NOBLE SAVAGE (2016) ja COSMIC LATTE (2018), keskittyy mustuuteen, mustaan kehoon, rotuun ja representaatioihin liittyviin kysymyksiin. Lindfors haluaa luoda ja fasilitoida antirasistisia, feministisiä alustoja, joissa festivaali, esitys, julkaisu tai työpaja voivat toimia radikaalin, yhteisöllisen unelmoinnin välineinä.

Galleria Ars Libera:
Suokatu 30, Kuopio
galleria.arslibera@gmail.com
arslibera.com/galleria

Somistuksia tilaisuuteen lahjoittaa Sisustuskorjaamo – Sisustussuunnittelu & Stailaus & Kukka ja hautauspalvelu Rosanna