Näyttelyt

MARI ARVINEN – Paloja äärettömyydestä ja muita abstrakteja rikkauksia

9.5.-1.6.2025

Galleria Ars Libera | Maaherrankatu 9, Kuopio

Tervetuloa avajaisiin torstaina 8.5.2025 klo 18-20!

Taiteilija tavattavissa lauantaina 24.5.2025 klo 13-15.

Maailman tila aiheuttaa ahdistusta, joka saa pohtimaan myös taiteen tekemisen oikeutusta ja tarpeellisuutta. Kun tuntuu, ettei mitään ole tehtävissä eikä mihinkään voi vaikuttaa, voi ehkä vain hiljentyä väripintojen ääreen. Voi vain yrittää löytää hitusen toivoa ja kauneutta. Jotain, mikä lohduttaa hetken.

”Tähän näyttelyyn olen pyrkinyt luomaan teoksia, jotka tarjoavat katsojalle mahdollisuuden nähdä maailman ja ihmisyyden ainutlaatuisella tavalla. Olen laajentanut omaa visuaalista kosmostani jo 25 vuoden ajan, ja viimeiset työni ovat riisuttuja ja värimaailmaltaan hempeämpiä. Tämän näyttelyn teokset muodostavat sarjan ”sfäärejä” ja näkymättömiä tiloja tunnelmineen.

Maalatessa ajatukseni liikkuvat elämässä ja kuolemassa, ajassa ja ajattomuudessa, sekä paremman ja kauniimman toivossa. Toisinaan astun syrjään ja annan teoksen ottaa vallan. Ikään kuin hylkäisin ihmisyyden ja pahan, ja antaisin luonnolle vallan. Silloin maalaus muovautuu painovoiman ja fysiikan lakien mukaan. Minä vain annan sille alkusysäyksen, asettelen tilanteen kankaalle ja annan maalauksen tapahtua. Pieni keikaus tai kulman kohotus riittää – ja se liikkuu. Siinä hetkessä olen tarkkailija.

Lopulta teos on oma itsensä, maaginen objekti. Valmistuttuaan se ikään kuin puhuu ja vastaa minulle. Se kertoo. Tehdessä minä en kerro mitään, vaan kysyn kysymyksiä ja etsin vastauksia. Maalatessa sukellan tuntemattomaan ilman pelkoa. Astun taka-alalle ja olen uuden luomuksen ja syntymän äärellä, ihmeen vierellä.”

Materiaalin tuntu on kuin elämän tuntu. Orgaaninen järjestys, merkitykselliset kerrokset ja materiaalin vastus antavat Arviselle tavan katsoa ja tuntea maailmaa ja maalausta. Maalauksen ydin on hämmästelyä ja hetkellisyyden vangitsemista.

Vain luottamalla ja päästämällä irti Arvinen voi antautua suurimpaan seikkailuun. Teoksissa on jotain lohduttavaa ja romanttista. Ne ovat elämänmakuisia, valuessaan ja liikehtiessään omien rajojensa yli. Samalla ne ovat kuin leikattuja paloja äärettömyydestä. Hyvässä elämässä on esteitä, kuten kivet joessa. Mutta juuri nuo kivet antavat virtaavalle vedelle sen elävyyden ja liikkeen. Samoin maalauksessa maalimateriaali pakkautuu, työntyy, törmää ja pulpahtaa esteiden ohi.

”Prosessi on kaikkein tärkein. Se kumpuaa syvältä sisältäni, eikä ole pakotettavissa tai kiirehdittävissä. Ajatellessani ja maalatessani olen yksin, mutta en koskaan yksinäinen. Filosofinen kotini syntyy juuri niissä hetkissä, joissa saan ajatella ja nauttia visuaalisesta artikuloinnista.”

Teos on sivutuote – mutta toisin kuin ihminen, se voi joskus olla valmis.

”Maalaus ei ole objekti, vaan tapa hahmottaa maailma ja itseys.”

Mikel Dufrenne

//ENG

FRAGMENTS OF INFINITY AND OTHER ABSTRACT RICHES

The state of the world causes anxiety, which leads me to question even the justification or necessity of making art. When it feels like nothing can be done and nothing can be influenced, perhaps all one can do is fall silent before the surface of color. All one can do is try to find a glimpse of hope and beauty. Something that offers comfort, if only for a moment.

”In this exhibition, I have sought to create works that offer the viewer a chance to see the world and humanity in a unique way. I’ve been expanding my own visual cosmos for 25 years, and my most recent works are more stripped down—softer in palette and presence. The pieces in this exhibition form a series of “spheres” and invisible spaces filled with moods and atmospheres.

As I paint, my thoughts wander through life and death, time and timelessness, always in search of something better, something more beautiful. At times, I step aside and allow the painting to take over—as if I were abandoning humanity and its evils, and surrendering to nature instead. In those moments, the painting shapes itself through the laws of gravity and physics. I merely give it an initial impulse, arrange the situation on the canvas, and let the painting happen. A small tilt or a raised corner is enough—and it begins to move. In that moment, I become an observer.

Eventually, the painting becomes its own entity—a magical object. Once it’s finished, it begins to speak to me and answer. It tells its own story. While creating, I don’t tell anything—I ask questions and search for answers. When I paint, I dive into the unknown without fear. I step into the background and find myself beside something new being born, next to a miracle.”

The feel of the material is like the feel of life itself. Organic order, meaningful layers, and the resistance of the medium offers Arvinen a way to see and feel both the world and the painting. The essence of painting is in wonderment and the capturing of fleeting moments.

Only by trusting and letting go can she surrender to the greatest adventure. There is something comforting and romantic in these works. They carry the taste of life, flowing and moving beyond their own boundaries. At the same time, they are like fragments cut from infinity. In a good life, there are obstacles—like stones in a river. But it is those very stones that give the flowing water its vitality and movement. In the same way, in painting, the material compacts, pushes, collides, and bursts past its obstacles.

”The process is the most important thing. It comes from deep within me, and it cannot be forced or rushed. As I think and paint, I am alone—but never lonely. My philosophical home is born in those very moments when I am allowed to think and to enjoy visual articulation.”

The artwork is a by-product—but unlike a human being, it can, at times, be complete.

“A painting is not an object, but a way of perceiving the world and the self.”
Mikel Dufrenne

//

Galleria Ars Liberan toimintaa tukevat Taiteen edistämiskeskus, Kuopion kaupunki ja Uudet klassikot. / Gallery Ars Libera is supported by The Arts Promotion Centre Finland, City of Kuopio and Uudet klassikot.

Galleria Ars Libera, Maaherrankatu 9, Kuopio

ke–pe / We-Fri 14–18

la–su / Sa-Sun 12–17
Vapaa pääsy / Free Entry

11.4.-4.5.2025 | Galleria Ars Libera, Maaherrankatu 9, Kuopio

Avoinna ke-pe 14-18, la-su 12-17

Tervetuloa avajaisiin torstaina 10.4.2025 klo 18-20!
Taiteilija tavattavissa perjantaina 11.4.2025 klo 16-18.

Näyttely ”Hetkelliset, pysyvät” tutkii hetkellisten kokemusten merkitystä, asettaen arvoa myös asioille, jotka ovat häviäviä tai vaikeasti selitettäviä. Nämä saattavat kuitenkin jättää pysyvän muistijäljen ja vaikutuksen. Näyttely käsittelee myös materiaalien kiertokulkua ja materiaalin muuttumista toiseksi. Keväällä moni asia herää talven jälkeen eloon kuihtuakseen taas syksyllä. Näyttelyssä on hajutaideteoksia ja hajoavista biomateriaaleista tehtyjä teoksia.

Hajut ovat alati läsnä ja muuntuvat ympäristön mukana, muistuttaen meitä siitä, että olemme erottamaton osa elollista luontoa ja sen syklistä kiertokulkua. Haju ja haistaminen mahdollistavat fyysisten rajojemme ylittämisen tavalla, johon muut aistimme eivät välttämättä pysty. Hajujen kautta pääsemme kosketuksiin sellaisten elementtien kanssa, joita emme voi tavoittaa pelkästään sormin, silmin tai korvin: ilman, maan, kasvun ja rappeutumisen. Hajuaisti avaa meille ikkunan menneisyyteen ja kurkistusaukon kuviteltuihin tulevaisuuksiin. Toisin sanoen, hajut johdattavat meidät keskelle elämää sen kaikissa ilmenemismuodoissaan.

Mikä on ihmisen haju? Entä taivaan, ilman tai maan haju? Miltä haisee (tuoksuu) sinnikkyys, kestävyys tai vastarinta?

Biopolymeeriteokset on valmistettu merilevistä. Biopolymeerien värisävyt saadaan kukista, kasveista tai levistä, kuten punajuuresta, mustikasta, vadelmasta, tomaatista, neilikasta, sitruunasta, ruususta, kurkumasta, spiruliinasta. Näin teosten värimaailma heijastaa kauniisti luonnon värimaailmaa. Mukana on myös perinteisiä suomalaisia parantavia yrttejä. Käyttämällä merilevää teosten materiaalina taiteilija haluaa edistää omalta osaltaan ympäristöystävällisten ja uusiutuvien materiaalien käyttöä taiteessa.

Osa teoksista muuttuu näyttelyn aikana: ne menettävät väriään, mutta tämä tuo esille teosten uuden strukturaalisen ulottuvuuden. Voimmeko kuvitella maailman, jossa värit ovat haaleampia?

Eeva-Liisa Puhakka tekee liikkuvia veistoksia, installaatioita sekä ääni- ja hajuteoksia. Uusimmissa teoksissaan hän tutkii uusia biomateriaaleja sekä hajun kokemusta, kieltä ja merkitystä yhteiskunnassa.Hän oli Scent Club Berlin -kollektiivin perustajajäsen ja Kouvolan kuvataiteilija vuosina 2020-22. Hän on MUU ry:n, Suomen kuvanveistäjäliiton ja Kouvolan taiteilijaseuran jäsen sekä Kulttuuriyhdistys Antareksen puheenjohtaja (2023-2025).

Lisätietoja taiteilijasta: www.instagram.com/eevaliisapuhakka

Työskentelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Kuva: Eeva-Liisa Puhakka, Hetkelliset, 2025, biopolymeerit, hajut

//

Eeva-Liisa Puhakka – Hetkelliset, pysyvät

11.4.-4.5.2025 | Gallery Ars Libera, Maaherrankatu 9, Kuopio

Open We-Fri 14-18, Sa-Sun 12-17

Welcome to exhibition opening on Thursday 10th April from 6pm to 8pm.

Meet the artist on Friday 11th April from 4pm to 6pm.

The exhibition ”Momentary, Permanent” explores the significance of transient experiences, also valuing things that are fleeting or difficult to explain. These, however, may leave a lasting memory and impact. The exhibition also explores how materials circulate, and the transformation of one material into another. In spring, many things awaken from the winter and wither again in the fall. The exhibition features olfactory artworks and works made from biodegradable materials.

By providing a permeable connection to our constantly changing surroundings, smell reminds us that we are all in a constant state of becoming through ecological osmosis. Smell and the act of smelling enables us to reach beyond our haptic limitations in ways that other senses may not. Through smells, we touch and meld with what we can’t quite grasp otherwise with our hands, eyes, or ears: air, earth, growth, and decay. The sense of smell opens a window to the past and a glimpse into imagined futures. In other words, smell situates and implicates us within the lifeblood of ecology.

What is the smell of a human? What does the sky, air, or earth smell like? What does resilience, endurance, or resistance smell like?

The biopolymer works are made from seaweed. The colors of the biopolymers come from flowers, plants, or algae, such as beetroot, blueberries, raspberries, tomatoes, cloves, lemons, roses, turmeric, and spirulina. Thus, the color palette of the works beautifully reflects nature’s own colors. Traditional Finnish healing herbs are also included. By using seaweed as material, the artist aims to promote the use of environmentally friendly and renewable materials in art.

Some of the biodegradable works may change during the exhibition; they may lose colour – but that will bring a new structural site of the work. Is it possible to live in a world with less colour?

Eeva-Liisa Puhakka works in practices that include kinetic sculptures, installations, olfactory art, sound and text. In her latest works, she explores new biomaterials and the language and significance of smell in society. She was a founding member of the Scent Club Berlin collective and an Artist of Kouvola City (2020 -2022). She is a member of MUU ry, the Finnish Sculptors’ Association, and the Kouvola Artist Society, as well as the chairperson of the Cultural Association Antares (2023-2025).

For more information about the artist: www.instagram.com/eevaliisapuhakka

The exhibition is kindly supported by Arts Promotion Centre of Finland.

Photo: Eeva-Liisa Puhakka, Momentary, 2025, biopolymers, smells

//

Galleria Ars Liberan toimintaa tukevat Taiteen edistämiskeskus, Kuopion kaupunki ja Uudet klassikot. / Gallery Ars Libera is supported by The Arts Promotion Centre Finland, City of Kuopio and Uudet klassikot.

Maria Nuutinen – Arjen helmiä

14.3.-6.4.2025 | Galleria Ars Libera, Maaherrankatu 9, Kuopio

Avoinna ke-pe 14-18, la-su 12-17

Tervetuloa avajaisiin torstaina 13.3.2025 klo 18-20!
Taiteilija tavattavissa sunnuntaina 6.4.2025 klo 15-17.

Lappeenrantalainen korutaiteilija Maria Nuutinen yhdistää teoksissaan arkisia esineitä ja koristautumiseen liittyviä elementtejä kuten helmiä ja tekokynsiä. Hänen käsittelyssään arjesta tutut esineet saavat uusia merkityksiä ja käyttötarkoituksia. Galleria Ars Liberan Arjen helmiä näyttelyssä taiteilijan käsittelyn kohteena ovat olleet mm. tiski-, lattia- ja kuurausharjat, puhelin, hammasproteesit ja taikinakaulin.

Nuutisen työprosessit lähtevät liikkeelle usein arjen havainnoista ja ristiriidoista. Inspiraatiota on antanut esimerkiksi pesuohjeena hienopesu ja mainoslause Hohtavaa puhtautta. Tiskiharja on käynyt hiustenpidennyksessä ja lattiaharjan harjakset on korvattu helminauhan pätkillä. Arjen helmet näyttelyn teosten aiheena on ihminen, joka yrittää luovia luovasti arjen haasteiden keskellä turvattomuutta, riittämättömyyden tunteita ja ulkonäköpaineita kokien. Arkea kuvataan usein harmaana, tylsänä ja stressaavana tai sitten päinvastoin kiiltokuvamaisena ja siivottuina sosiaalisen median kuvina. Nuutisen teoksissa on jotakin molemmista maailmoista, ruma kohtaa kauneuden hieman oudolla tavalla.

Kädentaitoja ja valokuvausta teoksissaan hyödyntävä taiteilija kertoo aloittavansa työprosessin usein valmistamalla syntyneen idean pohjalta esineen tai korun, jonka hän kuvaa mallin kanssa. Joskus esinettä ei tarvitse edes valmistaa, riittää kun jo olemassa olevaa esinettä käyttää luovasti. Valokuva ilmentää taiteilijan ajatuksia ja päätyy yhdessä esineen kanssa osaksi installaatiota. Arjen Helmiä näyttelyn valokuvat kultakehyksissään ja ketjuissa roikkuessaan ovat kuin suuria kaulakoruja. Nämä ovatkin punottujen helmien lisäksi ainoat perinteisiin koruihin viittaavat asiat korutaiteilijan näyttelyssä. Nuutinen kertoo olevansa kiinnostuneempi tarkastelemaan koristautumista arkisemmasta perspektiivistä.

Yhteen seinäriipukseen on kuvattu papiljottipäinen uhmakas tyttö, jonka kiharat syntyvät nakkimakkaroita hyödyntäen. Teoksen nimi Something Special (kampausnesteen tuoksu oli nakki), kuvaa Nuutisen asennetta työskentelyyn, vaikka teoksissa viitataan vakaviin asioihin aivan ryppyotsaisena niitä ei lähestytä. Installaation osaksi on päätynyt myös vanha lankapuhelin, jonka johdon tilalle taiteilija on punonut helminauhan. Teos The Sound of Silence kutsuu näyttelyvieraita istahtamaan puhelinpöydän ääreen kuuntelemaan hiljaisuutta, koristautamaan helminauhalla ja tarkastelemaan arkisia esineitä uudesta näkökulmasta.

Maria Nuutisen työskentelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

//

Maria Nuutinen – Everyday pearls

14.3.-6.4.2025 | Gallery Ars Libera, Maaherrankatu 9, Kuopio

Open We-Fri 14-18, Sa-Sun 12-17

Welcome to exhibition opening on Thursday 13th March from 6pm to 8pm.

Meet the artist on Sunday 6.4.2025 from 15 to 17.

A jewellery artist from Lappeenranta, Maria Nuutinen combines in her work everyday objects and elements related to adornment, like pearls and fake nails. In her hands the objects that are familiar from everyday life, take on new meanings and intended use. In Gallery Ars Libera’s Arjen Helmiä exhibition, dish- and floor brushes, a phone, dentures as well as a rolling pin have been in the artist’s handling.

The work processes of Nuutinen often get on the move from observations and controversies. The washing instruction “fine wash” and the advertising slogan “shining cleanliness” have given the artist inspiration. The dish brush has gotten hair extensions and the floor brushe’s bristles have been replaced with pieces of pearl necklaces. The Arjen Helmiä exhibition’s theme is a person who tries to get through the struggles of everyday life, including feelings of inadequacy and appearance pressures. Everyday life is often portrayed as grey, boring and stressful or then the opposite, scrap picture like edited images on social media. In the works of Nuutinen, there’s something from both worlds, as if ugly was encountering beauty in a slightly weird way.

 The artist who uses handicraft techniques as well as photography in her works, says that she starts her work process by making a piece of jewellery based on an idea and photographing it with a model. Sometimes there’s not even a need to make an object, it’s enough to use an already existing object creatively. The photo puts the artist’s thoughts in one place and with the object, it ends up as a part of an installation. The photos of the exhibition are in their golden frames and chains, as if they were like huge necklaces hanging on the walls. In the artist’s exhibition, these are the only things that refer to traditional jewellery, in addition to the braided beads. Nuutinen says that she is more interested in viewing decoration from a more everyday perspective.

In one of the wall pendants there has been photographed a defiant girl with hair rollers, who’s curls are born by making use of sausages. The work’s name, Something Special (the fragrance of the setting lotion was sausage), portrays the attitude of Nuutinen towards working, even though the works refer to serious matters, you don’t exactly approach them with a frown. An old landline phone, for which the cord has been replaced with a self beaded pearl necklace, has also ended up as a part of the installation. The piece of artwork, named The Sound of Silence invites visitors to sit beside the phone table to listen to the pure quietness, to decorate themselves with pearls and to see the everyday objects from a new perspective.

The Art Promotion Centre Finland has supported the work of Maria Nuutinen.

Christian Langenskiöld – The World Never Knew I Was Here

14.2.-9.3.2025 | Galleria Ars Libera, Maaherrankatu 9, Kuopio

Avoinna ke-pe 14-18, la-su 12-17

Taiteilija tavattavissa sunnuntaina 9.3.2025 klo 15-17.

Nuoruudessaan Raaseporissa, Langenskiöld työskenteli kesäisin talonhoitajana naapurisaaressa, jossa vanhempi nainen ja hänen tyttärensä olivat työnantajia. Nuori Langenskiöld maalasi seiniä, hakkasi puita ja leikkasi nurmikoita, ja koska talo vaati paljon huoltoa, hän työskenteli heille monena kesänä. Heistä tuli ystäviä, jonka seurauksena heidän kiinnostuksensa taiteeseen tarttui myös Langenskiöldiin. Flora, äiti, kuoli kotonaan vuonna 2008, ja Diana jatkoi talossa asumista yksin.

”Talvisin naiset asuivat Italiassa ja työskentelivät taidekonservoinnin parissa. Saavuttuaan 1970-luvun alussa Sisiliaan he rakastuivat saareen, jossa taide oli osa arkea, ja jäivät sinne vuosiksi. He vierailivat esihistoriallisten ja antiikin aikojen temppeleiden raunioilla maaseudun metsissä ja kävivät kirkoissa, joissa ihailivat taidetta ja arkkitehtuuria. Osa kirkoista oli alun perin ollut pakanallisia pyhäkköjä, joiden paikalle oli rakennettu kreikkalaisia temppeleitä. Jotkut temppelit muunneltiin kirkoiksi, myöhemmin moskeijoiksi ja lopulta taas kirkoiksi. Kaikki nämä aikakaudet näkyivät rakennusten muodoissa ja ornamenteissa. Kaupungeissa menneiden aikojen rauniot olivat yhä osa kaupunkikuvaa, ja naiset olivat kiehtoutuneita esihistoriallisten ja antiikin kansojen läsnäolosta sekä ajasta, joka tuntui elävältä virralta. Monet vanhat julkiset taideteokset olivat huonossa kunnossa kun naiset saapuivat saarelle, ja he alkoivat tehdä yhteistyötä paikallisten taidemuseoiden kanssa palauttaakseen joitakin niistä entiseen loistoonsa.

Diana oli jo pitkään toivonut voivansa tehdä viimeisen matkan Sisiliaan nähdäkseen heidän entiset projektinsa ja vieraillakseen hänelle rakkaissa paikoissa. Hän oli viimeksi matkustanut saarelle 2000-luvun alussa. Ehdotin, että lähtisin matkalle hänen kanssaan, ja ajatus innosti häntä. Lähdimme Sisiliaan huhtikuussa 2023. Elämä saarella oli muuttunut suuresti viime vuosikymmeninä. Diana oli iloinen siitä, että köyhyyttä oli paljon vähemmän, mutta samalla se paikka, johon hän oli rakastunut, oli kadonnut taloudellisen kehityksen myötä. Ihmiset eivät enää eläneet taiteen keskellä: Palermon keskustan vanhasta torista, jossa he olivat restauroineet mosaiikin, oli jäljellä vain vähän. Teos oli viety pois paikaltaan ja sijoitettu museoon. Valkoisella seinällä, kylmässä valossa, kaukana torin vilkkaasta ympäristöstä, mosaiikki tuntui elottomalta. Mutta ehkä niin oli parempi, sillä itse tori oli katoamassa uuden ostoskeskuksen tieltä. Metsätemppelit oli muutettu turistikohteiksi, joiden sisäänkäynnit kulkivat lahjatavarakauppojen kautta. Diana tuli Sisiliaan jättämään hyvästit rakastamalleen paikalle, mutta se oli hävinnyt jo ennen häntä.”

Näyttely koostuu 8×10 tuuman ja 120 mm:n filmipositiiveista, jotka esitetään itse tehdyissä filmikatselulaitteissa ja stereoskoopeissa. Laitteiden rakentamiseen käytetty materiaali on peräisin Floran ja Dianan vanhasta talosta sekä puutarhan kaatuneista puista, joita Langenskiöld oli palkattu hoitamaan. Valokuvat on otettu Sisilian matkan aikana sekä Dianan kotona.

//

Christian Langenskiöld – The World Never Knew I Was Here

14.2.-9.3.2025 | Gallery Ars Libera, Maaherrankatu 9, Kuopio

Open We-Fri 14-18, Sa-Sun 12-17

Meet the artist on Sunday 9.3.2025 from 15 to 17.

In his youth, in Raasepori, Langenskiöld worked as a caretaker on a neighbouring island during the summers, where an older woman and her daughter were his employers. Young Langenskiöld painted walls, chopped wood, and mowed lawns, and because their house required much maintenance, he worked for them during many summers. They became good friends, and a valuable outcome of our friendship was that their interest in art rubbed off on him. Flora, the mother, died at home in 2008, and Diana continues to live in the house by herself.

”In the winter, the women lived in Italy and worked in art restoration. Upon arriving in Sicily in the early 70s, they fell in love with the island where art was a part of everyday life and stayed for many years. They visited the ruins of prehistoric and ancient temples in countryside forests and attended church services, where they admired the art and architecture. Some of the buildings were pagan sanctuaries in the beginning and changed into Greek temples; whereafter, they were transformed into mosques and then churches. All these periods were visible in the shape and ornamentation of the buildings. In the cities, ruins from earlier eras remained part of the urban landscape, and the women were intrigued by the presence of prehistoric and ancient peoples and the resonance of a seemingly living current of time. Many old public artworks were in poor condition when the women arrived on the island, and they began working with local art museums to restore a few of them.

Diana had long hoped to make a final trip to Sicily to see their former projects and visit places dear to her. The last time she travelled to the island was in the early 2000s. I suggested I accompany her on the trip, and she was excited by the idea. We set off for Sicily in April 2023. Life on the island had changed a lot over the last decades. Diana was pleased that there was much less poverty, but the place she had fallen in love with had disappeared as economic development progressed. People no longer lived amidst art: There was little left of the ancient market in the centre of Palermo, where they had restored a mosaic. The artwork had been cut from its place and put in a museum. On a white wall in cold light, removed from the vibrant environment of the market, the mosaic felt lifeless. But it was just as well, as the market was disappearing due to a new shopping centre in the same area. The forest temples had been turned into tourist attractions, where the entrances went through the gift shops. Diana came to Sicily to say goodbye to a place she loved dearly, but it had gone before her.”

Exhibition consists of 8×10 inch film positives, shown in self-made film viewers and stereoscopes. Materials are from Flora’s and Diana’s house and fallen trees of the garden where he used to work. The photographs were taken during their trip and in Diana’s home

//

Toimintaamme tukevat Taike, Kuopion kaupunki ja Uudet klassikot.

/ Thank you for support: Taike, City of Kuopio and Uudet klassikot.