Jone Mutka – Picture it

Jone Mutka – Picture it

26.6.-19.7.2026 | Galleria Ars Libera, Maaherrankatu 9,Kuopio

Tervetuloa näyttelyn avajaisiin to 25.6. klo 18-19.30
Taiteilija tavattavissa pe 26.6. klo 14-16

Jone Mutkan näyttely Picture it on kuvan syntymistä, sen olemassaoloa ja sen muuntumista käsittelevä valokuvapohjaista taidegrafiikkaa, kuvanveistoa ja installaatiota yhdistelevä kokonaisuus. Näyttelyn teokset voi nähdä myös kuvauksina ihmisen muistojen rakentumisesta.

Näyttelyn teokset on toteutettu serigrafialla, johon on usein yhdistelty erilaisia kolmiulotteisia elementtejä. Installaatiot ovat valikoituja pysähdyksiä, jotka paljastavat painetun kuvan syntyprosessin vaiheita painoteollisuudestakin tutun CMYK-värimaailmaan avulla. Lopullinen värivalokuvaa imitoiva vedos tarvitsee aina syntyäkseen syaanin, magentan, keltaisen ja mustan painovärikerroksen.

Teoksissa taidegrafiikka on järjestäytynyt itselleen poikkeavalla tavalla. Yleensä litteät vedokset asettuvat nyt tilaan kolmiulotteisiksi. Niissä on näkyvissä painoprosessin eri vaiheita esimerkiksi revittyinä ja päällekkäin ladottuina kerroksina. Värit ovat erkaantuneet toisistaan tai saattaneet vaihtaa paikkaa keskenään.

Teosten urbaanit kuva-aiheet ovat otoksia Mutkan elämästä viime vuosien varrelta. Lähtökohtana toimiva todellisuuden kuvaajaksi mielletty valokuva antaa teoksissa mielikuvia ja vihjeitä niiden alkuperäisestä kohteesta, mutta teoksiin lisätyt kerrostumat tai häiriöt etäännyttävät ja muovaavat katsojan tapaa tulkita esittävää kuva-aihetta suoraviivaisesti.

Jone Mutka työskentelee taidegrafiikan (mm. serigrafia, puupiirros) ja installaation keinoin. Mutka luo teoksensa usein yhteistyössä erilaisten koneiden, kuten laserleikkurin, prässin tai tietokoneen kanssa. Hänen työskentelynsä keskiössä on tieto ja erilaiset tavat säilöä, toistaa, muuntaa tai vahingoittaa tietoa. Mutka on viime aikoina teoksissaan tutkinut kuvan muodostumisen lisäksi digitaalisen ja fyysisen rajapintoja sekä ihmisen ja koneen välistä yhteistyötä.

Mutka on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta. Hän on osallistunut näyttelyihin kotimaansa lisäksi Euroopassa, Japanissa ja Yhdysvalloissa. Hänen teoksiaan on muun muassa Suomen valtion sekä Jyväskylän taidemuseon kokoelmissa.

Mutkan taiteellista työskentelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Galleria Ars Libera, Maaherrankatu 9, Kuopio
Avoinna ke-pe 14-18, la-su 12-17 | Vapaa pääsy


Jone Mutka – Picture it

26.6.-19.7.2026 | Galleria Ars Libera, Maaherrankatu 9,Kuopio

Welcome to the opening Thu 26.6. 6pm-7.30pm
Welcome to meet the artist at Fri 26.6. 2pm-4pm

Jone Mutka’s exhibition Picture it is a collection of works that combines photo-based printmaking, sculpture, and installation. Show is exploring the creation of an image, its existence, and ways to transform it. The works can also be seen as depictions of how human memories are formed.

The artworks have been made by screen printing, often combined with various three-dimensional elements. The installations on the exhibition are selected paused moments that reveal different stages in the creation of a printed image through the familiar CMYK colour system used widely in the printing industry. A final print that imitates a colour photograph always requires layers of cyan, magenta, yellow, and black ink.

In these works, printmaking is organised in a way that is often unusual for the medium itself. Prints that are normally flat now occupy space as three-dimensional objects. Different stages of the printing process are visible, for example as torn and overlapping layers. Colours have separated from one another or may even have exchanged places.

The urban imagery featured in the works consists of snapshots from Mutka’s life over recent years. Photography, often regarded as a medium documenting reality, provides hints and impressions of the original subject matter. However, the added layers and disruptions distance the works from their source and reshape the viewer’s straightforward interpretation of the representational imagery.

Jone Mutka works with printmaking techniques (including screen printing and woodcut) as well as installation art. He often creates his works in collaboration with various machines, such as laser cutters, presses, and computers. At the core of his practice are information and the different ways it can be stored, reproduced, transformed, or damaged. In recent years, in addition to investigating image formation, Mutka has explored the boundaries between the digital and the physical, as well as collaboration between humans and machines.

Mutka graduated as an Master of Fine Arts from the Academy of Fine Arts at the University of the Arts Helsinki. He has participated in exhibitions not only in Finland but also across Europe, Japan, and the United States. His works are included in the collections of, among others, the Finnish State Art Deposit Collection and the Jyväskylä Art Museum.

Mutka’s artistic practice has been supported by the Arts Promotion Centre Finland.

Gallery Ars Libera, Maaherrankatu 9, Kuopio
Open wed-fri 2pm-6pm, sat-sun 12pm-5pm | Free Entry

Teemu Siika – MYÖTÄTUNTO, ARMO, LAUPEUS JA EMPATIA

Teemu Siika – MYÖTÄTUNTO, ARMO, LAUPEUS JA EMPATIA
9.8.-7.9.2024 | Galleria Ars Libera, Maaherrankatu 3, Kuopio

Avoinna ke-pe 14-18, la 12-17
Vapaa pääsy | Tervetuloa!


Tervetuloa näyttelyn avajaisiin torstaina 8.8.2024 klo 18-20!

MYÖTÄTUNTO, ARMO, LAUPEUS JA EMPATIA
 
Mikä saa meidät tuntemaan itsemme muita paremmaksi ja arvokkaammaksi? Miten ihmisiä voi arvottaa? Talouden mittareilla, koulutustasolla, ahkeruudella, asemallasi sosiaalisilla tikapuilla? Jotenkin muuten? Toivon tämän askarruttavan mieltäsi vähintään täällä vierailusi ajan – toivottavasti huomattavasti pidempään. Muista samalla pyöritellä mielessäsi näyttelyn nimessä esiintyviä avainsanoja myötätunto, armo, laupeus ja empatia.

Näytteillä olevat veistokseni lainaavat hahmonsa lasten lelukulttuurista. Europa on populismia ja autoritarismia kommentoiva Ihmisen mittakaavaan muunnettujen Matchbox -sotilaan ja Barbie-nuken installaatio. Teos on valmistunut vuonna 2018 ja sen tarkoitus oli kuvastaa pelkojani Euroopan henkisestä ja poliittisesta tilasta. Veistosryhmällä pyrin ottamaan kantaa oikeistopopulismin nousuun, populistisen retoriikan leviämiseen laajemmalle politiikan kentällä, äärioikeiston salonkikelpoistumiseen ja näiden aiheuttamiin ongelmiin oikeusvaltioperiaatteelle. Äärioikeistolaisuus, nurkkapatriotismi, opportunistinen markkinatalous ja populismi (sekä vuonna 2024 valitettavasti myös sota) ovat arkipäiväistyneet jo miltei huomaamattomaksi osaksi yhteistä arkeamme ja uhkaavat Euroopan humaaneja arvoja.

Masters of the Universe puolestaan pyrkii kertomaan yksilön sosioekonomisen aseman mahdollisesta vaikutuksesta hänen empaattisuuteensa, eettisyyteen ja omakuvaansa. Teoksia rakentaessani olen perehtynyt muun muassa aiheisiin liittyviin poliittisen psykologian ja sosiaalipsykologian julkaisuihin. Näiden julkaisujen anti on päässäni sekoittunut alkuperäisten figuurien markkinoinnissa käytettyjen piirrettyjen tarinaan ja kerrostunut teoksiin.

Kuva: Teemu Siika, Masters of the Universe, käsin rakennettu keramiikka, 146 x 60 x 216 cm, 2020

Saija Vihervuori – Sielun Salaisuuksia

Saija Vihervuori: Sielujen Salaisuuksia
4.-28.7.2024 | Galleria Ars Libera, Maaherrankatu 3, Kuopio

Avoinna ke-pe 14-18 + la-su 12-17.
Vapaa pääsy | Tervetuloa!


Tila 1 on vuorattu valoa läpäisevälle kuultomuoville piirretyillä teoksilla = Sielun Salaisuuksia.

Sielun Salaisuuksia on maisema paratiisimaiselta kukkaniityltä, jossa tavalliset ja uhanalaiset lajit elävät; kasvit, perhoset ja linnut. Niittyä reunustavat sammaleiset, saniaisten täyttämät metsät enkeleineen ja lähteineen. Sielun Salaisuuksia ovat myös ikkunalaudalta turkoosista vihkosta löytyvät mietteet.

Tilan 2 lattialla on kuultomuovilla päällystetty piirustusinstallaatio = Uraputki / Henkinen evoluutio.

Meillä jokaisella on haavamme. Hoidan omia, ihmiskunnan ja elinympäristön haavoja piirtäen ja meditoiden. Aloitin maisema-arkkitehtiopintoni 90-luvulla piirustusmuoviluonnoksilla, kun tietokoneita ei vielä käytetty. Päätin taideopintoni Uraputkeen. Kaiken ei tarvitse olla täydellisen valmista, vähempikin voi riittää.


Saija Vihervuori
Nopeita kuvia, näkymättömän tulostamista, kuviteltua tilaa, kokonaisuuden rakentamista, sydämenvalintoja, rauha. ♡︎

Saija Vihervuori on kuopiolainen kuvataiteilija–maisema-arkkitehti, joka uskoo rakkauteen. Hän on toiminut mm. tuntiopettajana Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa, valmistunut julkisen taiteenasiantuntijaksi Kuvataideakatemiasta, nykytaiteilijaksi Taidekoulu Maasta ja maisema-arkkitehdiksi Teknillisestä korkeakoulusta. Vihervuori on työskennellyt lukuisissa taide- ja suunnittelutehtävissä – myös projektipäällikkönä. Viimeksi hän on toiminut yhteisötaiteilijana harvaan asuttujen alueiden Kyläraittien taidemuseo -hankkeessa Arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikoulu Lastussa. Saija Vihervuori piirtää, maalaa, tekee installaatioita, tilataidetta ja laajamittakaavaista maataidetta.


Space 1 is lined with works drawn on light-transmitting drafting film = Soul ́s Secrets

The Soul ́s Secrets is a landscape of a paradise-like flower meadow, home to common and endangered species; plants, butterflies and birds. The meadow is bordered by mossy, fern-filled forests with angels and springs. The Soul ́s Secrets are also the thoughts found in the turquoise booklet on the windowsill.

Space 2 has a drawing installation on the floor covered with drafting film = Ratrace / Mental evolution.

We all have our wounds. I cure the wounds of mine of human race and of environment when drawing and meditating. I started my career as a landscape architect by drafting on film when the computers were not yet used in the 90 ́s. I ended my art studies to the Ratrace. Everything doesn’t have to be perfectly ready, less can be enough.


Saija Vihervuori
Quick pictures, printing the invisible, imaginary space, building wholeness, heart choices, peace. ♡︎

Saija Vihervuori is a Kuopio-based visual artist-landscape architect who believes in love. She has worked as a teacher at the Aalto University School of Arts and Design, graduated as a public art specialist from the Academy of Fine Arts, as a contemporary artist from the Art School Maa and as a landscape architect from the Helsinki University of Technology. Vihervuori has worked in numerous art and design positions – including as a project manager. Most recently, she has worked as a community artist on the project ”Art Museum of Village Tracks in Sparsely Populated Areas” at the Lastu School of Architecture and Environmental Culture. Saija Vihervuori draws, paints, makes installations, spatial art and large-scale land art.


Kuva: Sielun Salaisuuksia, 2024, 3-osainen tilataideteos

Gabriella Presnal: KEIJU (ISH)

Gabriella Presnal: KEIJU (ISH)
7.6.-30.6.2024 | Galleria Ars Libera, Maaherrankatu 3, Kuopio
Avoinna: ke–pe 14–18 + la–su 12–17.
Vapaa pääsy | Tervetuloa!

Tervetuloa näyttelyn avajaisiin 6.6.2024 klo 18-20

KEIJU (ISH) is an exhibition by Gabriella Presnal presenting works inspired by their nomadic childhood, queer identity, spatiality, culture, and land. Keiju meaning fairy, and “fairy” has its own queer context as a derogative term. The “ish” refers to a relationship between Finland as well as being a “fairy” in Finland.

Gabriella Presnal is a Finnish-American artist based in Southern Finland. Born in Germany and having grown up and living in countries like Sweden, Canada, and multiple states in the U.S., they have been living in Finland for the past 7 years. They have primarily worked with mediums such as painting, video, and installation. They have insofar primarily exhibited in Southern Finland, but have also had works exhibited internationally in countries like the U.S., South Korea, Slovenia, Italy, Australia, and Brazil.

Gabriella Presnalin näyttely KEIJU (ISH) on kokoelma töistä, jotka kuvastavat miten taiteilija on inspiroitunut elämästään eri maista, queer-identiteetistä, tilallisuudesta, eri kulttuureista ja ympäristöistä. Keiju-sanalla englanniksi, “Fairy”, on oma kontekstinsa halventavana terminä queer-väestöstä. “Ish” viittaa Suomen väliseen suhteeseen sekä “fairynä” olemiseen Suomessa.

Gabriella Presnal on suomalais-amerikkalainen taiteilija pääkaupunkiseudulta. Presnal syntyi Saksassa, varttui Ruotsissa, Kanadassa ja useissa USA:n osavaltioissa ja on asunut Suomessa viimeiset seitsemän vuotta. Hän työskentelee pääosin maalauksen, videon ja installaatiotekniikan parissa. Hänen teoksiaan on ollut esillä pääosin Suomessa, mutta myös kansainvälisesti esimerkiksi Yhdysvalloissa, Etelä-Koreassa, Sloveniassa, Italiassa, Australiassa ja Brasiliassa.”

Kuva: Embrace, 2023
öljy kankaalle (oil on canvas)