Sirkku Rosi – Tulva

Sirkku Rosi – Tulva

30.4.-24.5.2026 | Galleria Ars Libera, Maaherrankatu 9,Kuopio

Tervetuloa näyttelyn avajaisiin ke 29.4. klo 18-19.30! Avajaisissa esiintyy muusikko Juho Kanervo.

Taiteilija tavattavissa su 24.5. klo 15-17.
(Pe 1.5. galleria suljettu)

Akvarelleista ja vahavaloksista koostuva näyttely upottaa kokijan kevättulvaan, jonka moskaisissa vesissä heijastuvat ilmastonmuutoksen arvaamattomat säät, tuhottujen metsien muuttuneet virtaukset sekä yli äyräiden tulvivat ajatukset. 

Teoksien tulvat ovat päänsisäisiä kasaumia ja yhtäkkisiä purkauksia, sekä uhkaavasti ilmastonmuutoksen takia nousevaa veden pintaa. Ne ovat sekä psykologisia kauhun lätäköitä hallitsemattomien muutosten äärellä että valtoimenaan tulvimaan päässeitä ympäristöjä ja eloa niissä. Rinnakkain epävarmuuden ja pelon kanssa on nautintoa ja antautumista, vesileikkejä. Kylpemistä onnistuneen suunnan muutoksen sopeutumisen vesissä.

Teoksissa tulvahtavat solunesteet, munien ruskuaispussit, juurien ydinmehut. Maatumisen hämärästä itää uusi kevät ja elo.

Sirkku Rosi työskentelee ruumiillisten akvarellien, maalauksista laajentuvien veistoksellisten elementtien ja performatiivisen liikkeen parissa. Rosi tutkii praktiikassaan ruumiillisen ja kuvallisen taiteen yhteyttä ja elettyä kehoa. Häntä kiinnostaa akvarellin materiaaliset mahdollisuudet, jaettu oleminen ja sen erilaisten ilmentymien jatkuva vuotaminen toisiinsa; teoksissa erilaiset olemiset kasvavat toisistaan. Rosin akvarellien huokoisessa olemisessa hahmot vuotavat visvaa ja mahlaa, kasvit ja karvat kukoistavat.

Rosin teoksia on ollut esillä Mäntän kuvataideviikoilla, Tampereen taidemuseossa ja Lappeenrannan Taidemuseossa sekä useissa gallerioissa Suomessa sekä ulkomailla. Rosi on valmistunut maisteriksi sekä Aalto yliopistosta (2015) että Kuvataideakatemiasta (2024) ja suorittanut tanssipedagogiikan perusopinnot (2018). Hän työskennellyt mm. HIAPin alumniresidenssissä 2024-25 ja Pariisin Citéen residenssissä 2025. Hänen teoksiaan kuuluu Nordiska Akvarellmuseetin, Valtion sekä Tampereen Taidemuseon kokoelmiin yksityiskokoelmien lisäksi.

Sirkku Rosi – Flood
30.4.-24.5.2026 | Galleria Ars Libera, Maaherrankatu 9, Kuopio

Welcome to the opening Wed 29.4. 6pm-7.30pm

Welcome to meet the artist at Sun 24.5. 3pm-5pm
(Please note The gallery is closed on Friday 1.5)

An exhibition composed of watercolors and wax casts immerses the viewer in a spring flood, in whose murky waters are reflected the unpredictable weather of climate change, the altered flows of destroyed forests, and thoughts overflowing their banks.

The floods in the works are accumulations within the mind and sudden outbursts, as well as the ominously rising water levels caused by climate change. They are both psychological puddles of horror in the face of uncontrollable change and environments and life within them unleashed to flood freely. Alongside uncertainty and fear, there is also pleasure and surrender—water play. Bathing in the waters of a successfully adapted change of direction, new currents.

In the works surge cellular fluids, the yolk sacs of eggs, the core saps of roots. From the dimness of decay, a new spring and life begin to sprout.

Sirkku Rosi creates watercolours from bodily experiences, sculptural elements expanding from paintings and works also in the field of performance art. She is intrigued by the research of flesh, the shared nature of cellular existence, the fragility of paper and our porous skin as a leaky boundary between humans and our environment. In Rosi’s work, sensual bodies lurk, birth and decompose. The twisting curves of intestines are a map to the garden, and organs penetrate through the skin like stones polished through time. Also Her work is a restrained carnival of flesh. She wants to challenge the boundaries of watercolors.

Rosi’s works have been exhibited at the Mänttä Art Festival, the Tampere Art Museum, Lappeenranta Art Museum and in numerous galleries in Finland and abroad. She holds master’s degrees from both Aalto University (2015) and the Academy of Fine Arts, Helsinki (2024), and has completed basic studies in dance pedagogy (2018). She has worked in the HIAP alumni residency (2024-25) and at the Cité Internationale des Arts residency in Paris (2025) among other residency programs. Her works are included in the collections of the Nordiska Akvarell Museet, the Finnish State Art Collection, the Tampere Art Museum, Tampere City and Basware collection as well as in private collections.

Galleria Ars Libera
Maaherrankatu 9, Kuopio
Ke-Pe 14-18, La-Su 12-17, Vapaa Pääsy!
Wed-Fri 14-18, Sat-Sun 12-17, Free Entry!

Outi Särkikoski – TOMBANT piirroksia ja veistoksia

Outi Särkikoski – TOMBANT piirroksia ja veistoksia

20.9.-13.10.2024  | Galleria Ars Libera, Maaherrankatu 3, Kuopio


TOMBANT – piirroksia ja veistoksia

Näyttelyssäni on esillä tämän päivän piirroksia ja eilisen veistoksia. Intohimoinen piirtäjä ajautui keramiikan pariin kolmeksi vuosikymmeneksi, piirtäminen jäi taka-alalle. Keramiikan polku päättyi muutama vuosi sitten ja paperit ja piirtimet palasivat, vähitellen. Tähän näyttelyyn halusin molempien maailmojeni edustajia. 

Piirrokset kommentoivat veistoksia ja päinvastoin. Kahden aikakauden teoksista löytyikin yllättävästi jotain samaa. Piirtämisen yksinkertaisuus ja välittömyys viehättää keramiikan tekniikoiden jälkeen. Lumoudun liidun karkeaan paperiin jättämästä jäljestä, leikittelen pinnoilla, pisteillä, viivoilla. Materiaalista toiseen siirtyminen vaati aikanaan paljon työtä ja opiskelua, paluu on ollut huomattavasti helpompaa.


kuva: Outi Särkikoski, Tombant -putoava, 2024 

Teemu Siika – MYÖTÄTUNTO, ARMO, LAUPEUS JA EMPATIA

Teemu Siika – MYÖTÄTUNTO, ARMO, LAUPEUS JA EMPATIA
9.8.-7.9.2024 | Galleria Ars Libera, Maaherrankatu 3, Kuopio

Avoinna ke-pe 14-18, la 12-17
Vapaa pääsy | Tervetuloa!


Tervetuloa näyttelyn avajaisiin torstaina 8.8.2024 klo 18-20!

MYÖTÄTUNTO, ARMO, LAUPEUS JA EMPATIA
 
Mikä saa meidät tuntemaan itsemme muita paremmaksi ja arvokkaammaksi? Miten ihmisiä voi arvottaa? Talouden mittareilla, koulutustasolla, ahkeruudella, asemallasi sosiaalisilla tikapuilla? Jotenkin muuten? Toivon tämän askarruttavan mieltäsi vähintään täällä vierailusi ajan – toivottavasti huomattavasti pidempään. Muista samalla pyöritellä mielessäsi näyttelyn nimessä esiintyviä avainsanoja myötätunto, armo, laupeus ja empatia.

Näytteillä olevat veistokseni lainaavat hahmonsa lasten lelukulttuurista. Europa on populismia ja autoritarismia kommentoiva Ihmisen mittakaavaan muunnettujen Matchbox -sotilaan ja Barbie-nuken installaatio. Teos on valmistunut vuonna 2018 ja sen tarkoitus oli kuvastaa pelkojani Euroopan henkisestä ja poliittisesta tilasta. Veistosryhmällä pyrin ottamaan kantaa oikeistopopulismin nousuun, populistisen retoriikan leviämiseen laajemmalle politiikan kentällä, äärioikeiston salonkikelpoistumiseen ja näiden aiheuttamiin ongelmiin oikeusvaltioperiaatteelle. Äärioikeistolaisuus, nurkkapatriotismi, opportunistinen markkinatalous ja populismi (sekä vuonna 2024 valitettavasti myös sota) ovat arkipäiväistyneet jo miltei huomaamattomaksi osaksi yhteistä arkeamme ja uhkaavat Euroopan humaaneja arvoja.

Masters of the Universe puolestaan pyrkii kertomaan yksilön sosioekonomisen aseman mahdollisesta vaikutuksesta hänen empaattisuuteensa, eettisyyteen ja omakuvaansa. Teoksia rakentaessani olen perehtynyt muun muassa aiheisiin liittyviin poliittisen psykologian ja sosiaalipsykologian julkaisuihin. Näiden julkaisujen anti on päässäni sekoittunut alkuperäisten figuurien markkinoinnissa käytettyjen piirrettyjen tarinaan ja kerrostunut teoksiin.

Kuva: Teemu Siika, Masters of the Universe, käsin rakennettu keramiikka, 146 x 60 x 216 cm, 2020

Saija Vihervuori – Sielun Salaisuuksia

Saija Vihervuori: Sielujen Salaisuuksia
4.-28.7.2024 | Galleria Ars Libera, Maaherrankatu 3, Kuopio

Avoinna ke-pe 14-18 + la-su 12-17.
Vapaa pääsy | Tervetuloa!


Tila 1 on vuorattu valoa läpäisevälle kuultomuoville piirretyillä teoksilla = Sielun Salaisuuksia.

Sielun Salaisuuksia on maisema paratiisimaiselta kukkaniityltä, jossa tavalliset ja uhanalaiset lajit elävät; kasvit, perhoset ja linnut. Niittyä reunustavat sammaleiset, saniaisten täyttämät metsät enkeleineen ja lähteineen. Sielun Salaisuuksia ovat myös ikkunalaudalta turkoosista vihkosta löytyvät mietteet.

Tilan 2 lattialla on kuultomuovilla päällystetty piirustusinstallaatio = Uraputki / Henkinen evoluutio.

Meillä jokaisella on haavamme. Hoidan omia, ihmiskunnan ja elinympäristön haavoja piirtäen ja meditoiden. Aloitin maisema-arkkitehtiopintoni 90-luvulla piirustusmuoviluonnoksilla, kun tietokoneita ei vielä käytetty. Päätin taideopintoni Uraputkeen. Kaiken ei tarvitse olla täydellisen valmista, vähempikin voi riittää.


Saija Vihervuori
Nopeita kuvia, näkymättömän tulostamista, kuviteltua tilaa, kokonaisuuden rakentamista, sydämenvalintoja, rauha. ♡︎

Saija Vihervuori on kuopiolainen kuvataiteilija–maisema-arkkitehti, joka uskoo rakkauteen. Hän on toiminut mm. tuntiopettajana Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa, valmistunut julkisen taiteenasiantuntijaksi Kuvataideakatemiasta, nykytaiteilijaksi Taidekoulu Maasta ja maisema-arkkitehdiksi Teknillisestä korkeakoulusta. Vihervuori on työskennellyt lukuisissa taide- ja suunnittelutehtävissä – myös projektipäällikkönä. Viimeksi hän on toiminut yhteisötaiteilijana harvaan asuttujen alueiden Kyläraittien taidemuseo -hankkeessa Arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikoulu Lastussa. Saija Vihervuori piirtää, maalaa, tekee installaatioita, tilataidetta ja laajamittakaavaista maataidetta.


Space 1 is lined with works drawn on light-transmitting drafting film = Soul ́s Secrets

The Soul ́s Secrets is a landscape of a paradise-like flower meadow, home to common and endangered species; plants, butterflies and birds. The meadow is bordered by mossy, fern-filled forests with angels and springs. The Soul ́s Secrets are also the thoughts found in the turquoise booklet on the windowsill.

Space 2 has a drawing installation on the floor covered with drafting film = Ratrace / Mental evolution.

We all have our wounds. I cure the wounds of mine of human race and of environment when drawing and meditating. I started my career as a landscape architect by drafting on film when the computers were not yet used in the 90 ́s. I ended my art studies to the Ratrace. Everything doesn’t have to be perfectly ready, less can be enough.


Saija Vihervuori
Quick pictures, printing the invisible, imaginary space, building wholeness, heart choices, peace. ♡︎

Saija Vihervuori is a Kuopio-based visual artist-landscape architect who believes in love. She has worked as a teacher at the Aalto University School of Arts and Design, graduated as a public art specialist from the Academy of Fine Arts, as a contemporary artist from the Art School Maa and as a landscape architect from the Helsinki University of Technology. Vihervuori has worked in numerous art and design positions – including as a project manager. Most recently, she has worked as a community artist on the project ”Art Museum of Village Tracks in Sparsely Populated Areas” at the Lastu School of Architecture and Environmental Culture. Saija Vihervuori draws, paints, makes installations, spatial art and large-scale land art.


Kuva: Sielun Salaisuuksia, 2024, 3-osainen tilataideteos