Panu Johansson – Ajankuvan pitkä häntä
14.11.-7.12.2025 | Galleria Ars Libera
ke-su 13-17, vapaa pääsy
wed/sun 1-5pm, free entry
Tervetuloa avajaisiin 13.11.2025 klo 18-20!
Tervetuloa taiteilijatapaamiseen la 15.11.2025 klo 16-18!
Welcome to the exhibition opening 13.11.2025 from 6 to 8pm
Welcome to meet the artist 15.11.2025 from 4pm to 6pm
Ajankuvan pitkä häntä – näyttelykokonaisuus koostuu polaroid – valokuvateoksista sekä videoinstallaatiosta. Näiden teosten pohjana on toiminut found footage – materiaali. En siis ole kuvannut valokuvateosten kuvia tai videoteoksen filmimateriaalia alunperin itse, vaan olen hankkinut ne muilla tavoin.
Pitkä häntä – ilmiö (engl. long tail) on taloustutkimuksen ja tilastotieteen piirissä käytetty käsite. Sillä kuvataan sitä myynnissä olevan tuotevalikoiman laajaa enemmistöä, joka ei lopulta myy erityisen hyvin. Sen vastakohtana toimivat muutamat tunnetut hittituotteet, joita vastaavasti myydään runsaasti. Johansson haluaa käsitteen kautta miettiä ajankuvaa ja sen muodostumista.
Aikaa kuvataan usein sanoilla, jotka liittyvät liikkeeseen: sitä ei voi pysäyttää ja kaikki muuttuu hitaasti, mutta vääjäämättömästi. Millä perusteella muodostamme kuvamme ajasta, jota emme ole itse nähneet? Usein puhutaan muistitiedosta, joka välittyy henkilökohtaisen siteiden välityksellä, sekä historiasta, jota opetetaan kouluissa. Nämä taas pohjautuvat erilaisiin aineistoihin: kokemuksiin ja tapahtumiin, joita on tallennettu erilaisilla välineillä.
Miksi joitakin näistä vanhoista aineistoista pidetään keskeisinä ja arvokkaina? Ne säilötään arkistoihin ja niiden välittämä suuri kertomus, eli vallalla oleva käsitys todellisuuden tapahtumista, pääsee kuuluviin ja välittyy eteenpäin. Toiset, mikrohistorialliset ja yksityiset aineistot taas päätyvät usein roskan asemaan – osaksi ajankuvan pitkää häntää – koska ne eivät yksinkertaisesti kiinnosta ketään. Panu Johansson on hyödyntänyt juuri tätä hitaasti katoavaa varjomaailmaa nyt esillä olevissa teoksissaan.
Näyttelyn suurin teos on kaksikanavainen videoinstallaatio ”Wherever Street Piece”. Se kuvaa ei-persoonallisia, hajanaisia ja irrallisia muistoja, joita ei voi yhdistää suoraan yhden tietyn henkilön elämään. Samalla se dokumentoi tapaa, jolla nämä menneet todellisuudet sekoittuvat keskenään nykyhetken näkökulmasta. Kaikkea ei tietenkään voi tallentaa arkistoihin ja kokemusten katoaminen lienee osittain väistämätöntä. Jos menneisyyden opetukset kuitenkin unohdetaan, päädymme toistamaan myös menneisyyden virheet uudelleen.
”Wherever Street Piece” – teoksen toteuttamista ovat tukeneet Suomen Kulttuurirahaston Lapin rahasto, Taiteen edistämiskeskus Taike/Lapin taidetoimikunta, Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK, Visuaalisen taiteen edistämiskeskus VISEK ja Filmverkstaden.
Panu Johansson on mediataiteilija ja kokeellisen elokuvan tekijä. Hän työskentelee liikkuvan kuvan, valokuvan ja äänen parissa. Johanssonin teoksia on ollut esillä erilaisilla festivaaleilla, tapahtumissa ja näyttelyissä vuodesta 2000 lähtien.
Johanssonin teoksissa toistuvia teemoja ovat mm. muistot, maisema, kokeellisen elokuvan historia ja kulttuurihistoria. Työskennellessään liikkuvan kuvan parissa Johansson suosii yleensä filmimateriaaleja ja käyttää mielellään found footage–aineistoa. Hän tuottaa myös elokuviensa ääniraidat yleensä itse. Johanssonin työskentelyä kuvaavat osuvasti monet kokeellisen elokuvan puolelta kotoisin olevat käsitteet kuten maisemaelokuva, henkilökohtainen elokuva, kollaasielokuva tai päiväkirjaelokuva.
// ENG.
The exhibition “The Long Tail and A Snapshot in Time” consists of polaroid photographs and a video installation. All these works have been constructed from a found footage material. That is: I haven’t shot the photos myself nor filmed the material of the video installation, but I have acquired them in other ways.
“The Long Tail” is a term used in economics and statistics. It describes the large majority of a product range that does not sell particularly well. In contrast, there are a few well-known hit products that sell in large quantities. I want to use this concept to think about how we see the past and how we have formed our understanding of it.
Time is often described using words related to movement: it cannot be stopped, and everything changes slowly but inevitably. How do we form our image of a time we have not personally experienced? Often we talk about oral history, which is transmitted through personal connections, and general history, which is taught in schools. Both of these are based on various sources: experiences and events that have been recorded using different means.
Why are some of these old materials considered essential and valuable? They are preserved in archives, and their grand narrative i.e. the prevailing perception of the events of reality, is heard and passed on. On the other hand, microhistorical and private materials often end up being regarded as trash— as a part of the long tail—because they simply do not interest anyone. Almost as if they would form a slowly vanishing shadow world, behind the one that we know better. This is the material I have used, when compiling these works.
The largest piece in the exhibition is the two-channel video installation ”Wherever Street Piece”. It describes impersonal, fragmented and detached memories that cannot be directly linked to the life of one particular individual. At the same time, it documents the way these past realities blend together from the perspective of the present. Naturally, not everything can be preserved in archives, and the loss of experiences is partially inevitable. However, if the lessons of the past are forgotten, we are bound to repeat the mistakes of the past.
The production of ”Wherever Street Piece” has been supported by Finnish Cultural Foundation/Lapland Regional Fund, Arts Promotion Centre Finland/Arts Council of Lapland, AVEK Audiovisual Centre, VISEK Centre for the Promotion of Visual Art and Filmverkstaden.
Panu Johansson is a media artist and an experimental filmmaker from Finland. He works with moving images, photography and sound. His works have been exhibited in various festivals, exhibitions and microcinemas since the year 2000.
Re-occurring themes in Johansson’s work are memories, landscape, the history of experimental film and cultural history. When working with moving images he prefers analogue film, though he is open to all materials. Johansson collects images and sounds eagerly and also likes to use ”found footage” materials whenever possible. His works could be described with terms such as landscape film, diary film or personal film.