29.3.-8.4.2018 Jarkko Juvonen: Ägelä 3.0

Olen Jarkko Juvonen. Synnyin Kuopiossa vuonna 1968. Turhauduin vuonna 1988 ja löysin kaiken turhautumisen alta Ägelän. Valmistuin Imatran taideoppilaitoksesta vuonna 1992. Asun ja työskentelen Kuopiossa. Olen raivoraitis.

Ägelä-kokonaisteokset koostuvat tilallisesta, verkkomaisesta rakenteesta, joka on verrattavissa monista asioista koostuvaan merkitysverkkoon. Käytän ajattelun merkityskokonaisuuden muodostumisen visuaalisena metaforana verkkomaista tilateosrakennetta, jonka eri pisteissä on erilaisia asioita kuvaavia maalauksia, kollaaseja tai grafiikan vedoksia. Narut kuvaavien teosten välissä kuvaavat asioiden yhdistymistä omassa ajattelussani. Jotkut asioita kuvaavat teoksen osat ovat lähempänä toisiaan ja täten vahvistavat asioiden välistä ja yhteistä merkitystä. Näin koostuneesta verkkoanalogiasta voidaan teosta tulkita suoraan. Tulkinta koostuu kokonaisuudesta osakokonaisuuksien painotusten korostamana.

Osakokonaisuuksissa esitän erilaisia elämääni kuuluvia asioita, jotka liittyvät toisiinsa oman elämäni ajattelun tai tuntemuksien tai molempien summana. Näistä koostuva kokemuspohja tulee esille teoksen rakenteen kautta. Oman elämän kokemukset koostuvat kaikesta inhimillisestä kokemisesta vuosikymmenten varrella.

Karkeana ja yksinkertaistettuna esimerkkinä kokonaisteoksessa esitetyt luonnon saastumiseen liittyvät asiat yhdessä pyöräilyaiheisten teosten kanssa kuvaavat ratkaisuehdotusta ympäristön saastumisen rajoittamiseksi: aja pyörällä, älä autolla. Toisaalta mielihyvää kuvaavat teokset lähellä pyöräilyaiheisia teoksia kertovat pyöräilyyn liittyvästä hurmiosta. Tätä ketjua jatkamalla ja siitä merkityksiä koostamalla saadaan kokonaisteoksen monisäikeinen sanoma esille.”

Ägelä täyttää tänä vuonna 30, Jarkko täyttää 50 ja Ars Libera 60 vuotta! Kolmoisjuhlat!

Lisätietoja:
Jarkko Juvonen
0503583175
agela@kapsi.fi
http://agela.kapsi.fi/

15.-25.3.2018 Sanna Nissinen: Nyt ja kuolemamme hetkellä

Galleria Ars Liberassa nähtävät teokset ovat saaneet inspiraationsa kätensä menettäneistä keskiaikaisista pyhimysveistoksista. Ikonimaalaus vaikutti helpommalta tavalta tavoittaa jotain keskiaikaisen taiteilijan mielenmaisemasta, jossa työskenneltiin Jumalan, ei omaksi kunniaksi. Prosessin aikana se kuitenkin muodostui tärkeäksi osaksi lopputulosta. Taiteilijan aiemmin käsittelemät keskeneräisyyden ja rikkinäisyyden teemat kohtaavat ortodoksisiin ikoneihin liittyvän teologian herättämät ajatukset pyhyydestä ja ihmisyydestä. Teokset on toteutettu pääosin piirtämällä ja kultaamalla jätevanerille ja muulle löytömateriaalille.

Sanna Nissinen (s. 1984 Leppävirralla) on valmistunut kuvataiteilijaksi Saimaan ammattikorkeakoulusta Imatralla ja nykyään asuu ja työskentelee Kuopiossa. Hän käyttää usen installaatiomaisiksi, sarjallisiksi kokonaisuuksiksi muodostuvissa teoksissaan piirustusta ja kuvanveiston perinteisiä tekniikoita.

Lisätietoja:
sanna.k.nissinen@gmail.com
http://sannanissinen.blogspot.fi/
https://www.instagram.com/jeekaka_/