Ars Liberan kesänäyttely

Ars Liberan kesänäyttely

Rauhalahti, 1982

Näyttely pidettiin 3.6. - 28.8 välisenä aikana ja siitä kaavailtiin vuosittaista tapahtumaa. Kaupunki oli luovuttanut korvauksetta Rauhalahden kartanon aittarakennukset yhdistyksen käyttöön. Kaupunki myös painatti näyttelyesitteet, julisteet ja kutsukortit. Näyttely järjestettiin kutsunäyttelynä ja sille haettiin Suomen taiteilijaseuran hyväksyntä. Näyttelyyn kutsuttiin kolme seuran ulkopuolista taiteilijaa ja yksi taiteilijaryhmä sekä 16 seuran jäsentä. Kaikki kutsutut tulivat mukaan. Seuran ulkopuolisina osallistuivat Eino Ahonen, Pekka Nevalainen, Tapani Mikkonen ja ö-ryhmä. Seuran jäsenistä osallistuivat Olli Halonen, Unto Heikkinen, Pirkko Holm, Anja Hyttinen, Oka Karvonen, Risto Kolari, Markku Kolehmainen, Erkki Korhonen, Taisto Martiskainen, Irma Mattila, Pentti Meklin, Eero Mikkonen, Pauno Pohjolainen, Jaakko Rönkkö, Riitta Rönkkö ja Tuomo Saali. Näyttely tuli kuitenkin yllättävän kalliiksi. Kustannukset nousivat odotettua suuremmiksi ja kävijämäärä jäi odotettua vähäisemmäksi, noin 2000 kävijään. Yhdistyksellä ei ollut resursseja tehokkaaseen mainontaan ja peritty 3 markan pääsymaksu riitti kattamaan vain osan kustannuksista. Palaute oli kuitenkin myönteistä ja rohkaisevaa.