Ars Liberan uusimman näyttelyn otsikko on Kalma. Annettu nimi kertookin jo näyttelyn teemaan liittyvistä latauksista. Kuoleman kohtaaminen niin konkreettisena tapahtumana kuin käsitteellisenä ilmiönä on jokaiselle enemmän kuin tapahtuma muiden rutiinien joukossa ja siksi sillä on monta nimeä.
Kuolema on syntymästä alkavan elämänkaaren päätepiste ja vääjäämätön tosiasia, joka on läsnä arkipäivässä henkilökohtaisena tai etäisenä asiana.
Sanotaan että on kolme suurta, toisiinsa kietoutuvaa kertomuksen aihetta: rakkaus, raha ja kuolema.
Kuoleman käsittely on yksi ihmiskulttuurin keskeisiä teemoja. Sen vääjäämättömyyden hyväksyminen ja lohduttaminen sen äärellä ovat kaiken taiteen perusaineistoa kaikessa taiteessa: Uskontojen kuolemamytologioista sarjakuvakuolemiseen.
Kun kukaan ei ole palannut kertomaan, millaista kuoleman jälkeen on, on sillekin syntynyt oma taiteen ja myyttien maailma. Millaista kuoleminen on , miten se kohdataan, millainen on matka kuoleman maahan, millaista siellä on ja ketkä sinne pääsevät.
Ihmisen kuolevaisuuden vuoksi jokaisessa kaupungissa on hautuumaa ja muistomerkkejä.
Hautarakennelmien runsaudesta tiedämme enemmän menneiden kulttuureiden elin- ja kuolintavoista.
Kuolema on läsnä arkipäivässä. Aina on tietoisuus jonkun kuolemasta joko vanhuuttaan, sairauteen tai onnettomuuden uhrina. Kuolema on sensaatio liittyessään rikokseen tai mielenhäiriöön tai henkilön yhtäkkiseen katoamiseen. Sodankäyntiin kuuluva tappaminen on kyynistynyt koskemaan myös siviiliväestöä. Tiedotuspaljouden keskellä tavallista kuolemaa piilotellaan yleiseltä julkisuudelta - intiimin suojelureaktiona, ehkä.
Jokaisella on oma Kalma-mytologiansa riippuen siitä, miten paljon kuoleman kanssa on joutunut tekemisiin ja kuinka paljon tehnyt työtä elämän päättymisen kysymyksen henkilökohtaiseen selvittämiseen.
Kuoleva luonto herättää samaistumisen tunteita; luonnon ja ihmisen kuolemisen rinnastaminen on varhaisimpia aiheen käsitteellistämisiä. Voivat tunteetkin kuolla. Voiko ihmiskunta kuolla elinympäristönsä tuhoamisen seurauksiin?
Millainen on nykytaiteilijan kuolemannäkemys? Onko kuolema tabu? Miltä se tuntuu tai näyttää?
Millainen on henkilökohtainen Tuonelasi? Liittyykö kuolemaan muitakin kuin pelkosävytteisiä, negatiivisia tunteita? Voiko sitä kaivata? Millainen se on yhteisenä kokemisena?
Kalma-näyttely etsii tulkintoja myytille, jonka olemassaolo on väistämätön jokaisessa elämässä.
Jaakko Rönkkö
Ars Liberan uusimman näyttelyn otsikko on Kalma. Annettu nimi kertookin jo näyttelyn teemaan liittyvistä latauksista. Kuoleman kohtaaminen niin konkreettisena tapahtumana kuin käsitteellisenä ilmiönä on jokaiselle enemmän kuin tapahtuma muiden rutiinien joukossa ja siksi sillä on monta nimeä.
Kuolema on syntymästä alkavan elämänkaaren päätepiste ja vääjäämätön tosiasia, joka on läsnä arkipäivässä henkilökohtaisena tai etäisenä asiana.
Sanotaan että on kolme suurta, toisiinsa kietoutuvaa kertomuksen aihetta: rakkaus, raha ja kuolema.
Kuoleman käsittely on yksi ihmiskulttuurin keskeisiä teemoja. Sen vääjäämättömyyden hyväksyminen ja lohduttaminen sen äärellä ovat kaiken taiteen perusaineistoa kaikessa taiteessa: Uskontojen kuolemamytologioista sarjakuvakuolemiseen.
Kun kukaan ei ole palannut kertomaan, millaista kuoleman jälkeen on, on sillekin syntynyt oma taiteen ja myyttien maailma. Millaista kuoleminen on , miten se kohdataan, millainen on matka kuoleman maahan, millaista siellä on ja ketkä sinne pääsevät.
Ihmisen kuolevaisuuden vuoksi jokaisessa kaupungissa on hautuumaa ja muistomerkkejä.
Hautarakennelmien runsaudesta tiedämme enemmän menneiden kulttuureiden elin- ja kuolintavoista.
Kuolema on läsnä arkipäivässä. Aina on tietoisuus jonkun kuolemasta joko vanhuuttaan, sairauteen tai onnettomuuden uhrina. Kuolema on sensaatio liittyessään rikokseen tai mielenhäiriöön tai henkilön yhtäkkiseen katoamiseen. Sodankäyntiin kuuluva tappaminen on kyynistynyt koskemaan myös siviiliväestöä. Tiedotuspaljouden keskellä tavallista kuolemaa piilotellaan yleiseltä julkisuudelta - intiimin suojelureaktiona, ehkä.
Jokaisella on oma Kalma-mytologiansa riippuen siitä, miten paljon kuoleman kanssa on joutunut tekemisiin ja kuinka paljon tehnyt työtä elämän päättymisen kysymyksen henkilökohtaiseen selvittämiseen.
Kuoleva luonto herättää samaistumisen tunteita; luonnon ja ihmisen kuolemisen rinnastaminen on varhaisimpia aiheen käsitteellistämisiä. Voivat tunteetkin kuolla. Voiko ihmiskunta kuolla elinympäristönsä tuhoamisen seurauksiin?
Millainen on nykytaiteilijan kuolemannäkemys? Onko kuolema tabu? Miltä se tuntuu tai näyttää?
Millainen on henkilökohtainen Tuonelasi? Liittyykö kuolemaan muitakin kuin pelkosävytteisiä, negatiivisia tunteita? Voiko sitä kaivata? Millainen se on yhteisenä kokemisena?
Kalma-näyttely etsii tulkintoja myytille, jonka olemassaolo on väistämätön jokaisessa elämässä.
Jaakko Rönkkö