GalleriA | Sanna Haimila: The Heroine 11.11.-31.12.2022

GalleriA

Kauppakatu 35, Kuopio

10.11.2022 - 31.12.2022

GalleriA:n joulun poikkeavat aukioloajat
23.12. klo 10-15.
24.-26.12. suljettu

Sanna Haimila (1974) on Torniossa asuva ja työskentelevä taidemaalari ja piirtäjä. Hänen teostensa teemat liittyvät usein elämänkaaren muutos- tai kriisikohtiin, tai universaaleihin ihmisyyteen liittyviin pohdiskeluihin. Näyttelyssä on esillä maalauksia sarjasta The Heroine. Teosten lähtökohtana on ollut ajatus kirkkaista väreistä, puutarhoista, kahviloista, lopulta teemaksi muotoutuivat maalaaminen, ajan kulku ja ihmisen erillisyys.

Haimilan työskentelytapa on intuitiivista, ja hän työstää teoksiaan luonnostelematta – lähtökohta voi olla jokin kepeä mielikuva tai visio väristä ja pikkuhiljaa työ alkaa muodostua näistä osasista yhtenäiseksi kokonaisuudeksi.

”En juurikaan luonnostele ja aiheetkin liukuvat pikkuhiljaa limittäin taas seuraavaan. Lähestulkoon aina teoksissani on kuitenkin keskiössä kasvot. Usein havahdun käsitteleväni itselleni ajankohtaisia aiheita ja kuvaankin työskentelyäni vuoropuheluna ajatusteni kanssa: aloitan, katson, saan ajatuksen, pyyhin, maalaan.  Tavoittelen epätäydellisyyden kauneutta ja tarinaa itsellenikin tulkittavaksi.”

Kuopioon Haimilan yhdistää hänen kaupungissa viettämänsä aika. Vaikka elämä on kuljettanut moniin paikkoihin, Kuopio on edelleen se kaupunki, jossa Haimila on pisimpään asunut. GalleriA:ssa nähtävien teoksissa ajatukset ovat olleet lenkkipoluilla, suihkulähteissä ja Minna Canthin puistossa. “Nyt kun katson teoksia, näen niissä Jeanne d´Arci :a, teini-ikää ja ehkä vähän Berliiniä, ja huomaankin ajattelevani ajan kulkua, sattumaa ja maalaamista. Ehkä eniten jopa maalaamista ja  sitä, että jokainen ihminen kuitenkin on oman elämänsä päähenkilö.”

Sanna Haimila on valmistunut taidemaalariksi Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulusta v. 2007. Hän on Taidemaalariliiton ja Lapin taiteilijaseura ry: jäsen ja hänen teoksiaan on mm. Valtion taideteostoimikunnan, Ruotsin valtion, Jenny ja Antti Wihurin säätiön sekä Aineen taidemuseon kokoelmissa.

Näyttelyä ovat tukeneet Taiteen Edistämiskeskus, Lapin taidetoimikunta  ja Suomen kulttuurirahasto.

Kuva: Sanna Haimila: The Goddess, öljy pleksille 140x120. 2021 Kuva Sanna Haimila