Galleria

 

 

Galleria Ars Libera on uusi, nykytaiteeseen keskittyvä epäkaupallinen näyttelytila ja se sijaitsee Kuopion ydinkeskustassa, osoitteessa Suokatu 30. Gallerian toiminnasta vastaa Kuopion Kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Galleria Ars Libera on yksi harvoista Suomessa toimivista ammatillisista näyttelytiloista, joka ei peri näyttelyvuokria taiteilijoilta. Näyttelyvuosi 2019 on vaikuttava kokonaisuus ajankohtaista nykytaidetta ja tapahtumia. Lisäksi Galleria Ars Liberassa nähdään uusia paikallisia taiteentekijöitä.

Näyttelyt sijoittuvat aikavälille 1.3.-8.9.

 

Näyttelykauden aloittaa vuonna 2014 vuoden nuoriksi taiteilijoiksi, sekä ensi vuoden Venetsian biennaalin Pohjoismaisen paviljongin taiteilijoiksi valitut Janne Nabb ja Maria Teeri, eli taiteilijapari nabbteeri. ANTI-festivaalin kuratoimassa ja tuottamassa näyttelyjaksossa vuoden 2018 ANTI Live Art Prize -palkinnon voittaja Sonya Lindfors työstää uutta teostaan ja jakaa työskentelyn tuloksia yleisölle avoimissa tilaisuuksissa. Kevättä jatkaa Anni Kinnusen valokuvista ja videoista rakentuva näyttely. Keraamisista suihkulähdeveistoksista ja tekstiilitaiteesta tunnetun kuvataiteilija Ninni Luhtasaaren näyttelykokonaisuus on esillä toukokuussa. Carl Sebastian Lindberg ja Kenneth Bamberg käsittelevät teoksissaan kriittisesti miehisiä sukupuolirooleja. Emma Fält ja Roberto Pugliese matkaavat yli kielen rajojen hyödyntäen piirrosta, ääntä ja digitaalista mediaa näyttelyssään. Kesäkuun lopulla Galleria Ars Liberassa vietetään festivaaliviikkoa, jonka aikana nähdään performansseja, työpajoja, videoteoksia ja konsertti. Festivaaliviikon taiteilijat ovat Panu Johansson, Jo Boman orkestra, Johanna Rossi ja Juuso Pakarinen, Jussi Salmela, Julia Kukkonen, sekä Iris-Lilja Kuosmanen ja Anniina Lehtinen. Festivaaliviikon jälkeen galleriassa nähdään Jukka Silokunnaksen näyttely. Silokunnaksen teoksissa yhdistyy popkulttuuri-iloittelu, graffitit ja videotaide. Maija Laurisen ja Michal Czinegen paikkasidonnainen installaatio kertoo katoamisen tapahtumasta ja sen havaitsemisen vaikeudesta. Syksyllä Galleria Ars Liberan yläkerrassa on esillä Henri Ijäksen installaatiokokonaisuus. Samaan aikaan alakerrassa nähdään video- ja valokuvataiteilija Haidi Motolan uusi videoteos. Näyttelyvuoden päättää Lauri Hei työryhmineen poikkitaiteellisella kokeellisen runouden näyttelyllä. Työryhmään kuuluu tekijöitä, joiden taiteellinen työskentely asettuu kirjoittamisen, kuvataiteen, musiikin, esitystaiteen, graafisen suunnittelun ja digitaalisen taiteen välimaastoon.

Pidätämme oikeuden ohjelmamuutoksiin.

 

Galleria Ars Libera
Suokatu 30
70110 Kuopio

Galleria avoinna:
ke-pe klo 15-19
la-su klo 12-17