Henri Ijäs: Ghosts, 7.-18.8.2019 Galleria Ars Libera

Henri Ijäksen tuotannossa esiintyy toistuvasti ihmisen ja muun luonnon suhteisiin, kuluttamiseen sekä materian kiertokulkuun linkittyvät aihepiirit kuin myös viittaukset kehoon ja emootioihin. Teostensa perustana Ijäs hyödyntää löydettyä, kierrätettyä ja lahjoitettua orgaanista ainesta sekä ihmisen valmistamaa tuotteistoa. Vaikka Ijäksen käyttämä materiaalinen valikoima on monimuotoinen, pitäen sisällään kaiken aina täytetyistä eläimistä luihin ja ihmisen karvoihin, vaatteista auton osiin sekä elektroniikasta öljyyn ja naavaan, on hänen näyttelykokonaisuuksilleen leimallista visuaalinen vähäeleisyys.

Näyttelytila esiintyy tärkeänä elementtinä Ijäksen ilmaisussa. Hänen teoksensa syntyvät ripustuspäivien aikana tai saavat lopullisen muotonsa vasta kulloisenkin paikan mukaan sen olemassa olevia rakenteita hyödyntäen. Toisinaan Ijäksen näyttelykokonaisuudet levittäytyvät myös gallerian perifeerisille alueille sen konventioita ja luonnetta tutkittaessa.

Henri Ijäs (s. 1983) on Sastamalassa asuva ja työskentelevä kuvataiteilija. Hän on valmistunut kuvataiteilijaksi Kankaanpään Taidekoulusta vuonna 2016. Ijäs harjoittaa työskentelyssään käsitteellisiä sekä intuitiivisia keinoja, toimien eritoten veiston sekä valo- ja videokuvan kautta. Viime vuosina Ijäksen töitä on nähty yhteisnäyttelyissä Käsitekesässä Kokemäellä, Galleria Sculptorissa Helsingissä sekä Rauman Taidemuseossa. Viimeisimmät yksityisnäyttelynsä Ijäs on pitänyt Ponnahus Galleriassa Kajaanissa, Galleria Rajatilassa Tampereella sekä B-galleriassa Turussa. Näyttelyn toteuttamista ovat tukeneet Paulon Säätiö ja Sastamalan kaupunki.

Teoskokonaisuus on esillä gallerian yläkerran näyttelytilassa.

Lisätietoja:
henriijas.com

Galleria Ars Libera
Suokatu 30, Kuopio
galleria.arslibera@gmail.com
arslibera.com/galleria

Aukioloajat:
ma ja ti kiinni
ke-pe klo 15-19
la-su klo 12-17